Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Kansa ja sen edustajat

10.08.2018, lila46

”Valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta, joka nauttii eduista, joita kansa ei voi saada”, kirjoittaa blogissaan A.-P. Pietilä. https://www.helsinginuutiset.fi/blogi/693132-noustaan-kaikki-   – Kaari Utrio puolestaan Seura-lehden kolumnissaan (32/2018) ”Google-sivistys” kirjoittaa kansanedustaja Elina Lepomäen mielipiteestä, että ”yleissivistys ei ole kauhean relevantti asia. Yleissivistys on sitä, minkä yksi google-haku tuottaa.” Utrio toteaa Lepomäen lausunnon heijastavan ympäristöä, koska elämme aikaa, ”jossa sivistystä ei juuri arvosteta.” – KaupunkiSanomissa 10.8.2018 Kimmo Sasi kirjoittaa ”- Valtiovallan tehtävänä on turvata kansalaisten henki ja terveys”:  

Eilen oli todella tuskallisen hiostava päivä ja helteistä on vieläkin, vaikka ilma onkin enemmän pilvinen kuin aurinkoinen. Kävin uimassa molempina päivinä, tänään oli ehkä tämän kesän viimeinen uintikerta, sillä vesi on viilentynyt paljon heinäkuisesta. Rannalla kuivatellessani muistelin äskettäin lukemiani juttuja ja tulin siihen tulokseen taas kerran, että millainen kansa, sellaiset edustajat. Paitsi että: eiväthän nämä nykyiset ole mitään todellisia todellisen köyhän kansan edustajia. Kaikki he edustavat enemmän ja vähemmän vain puoluettaan ja ennen kaikkea: itseään. Mitäpä valtiolta runsaan ja turvatun toimeentulon saavat etuoikeutetut ”edustajat” tietävät pienillä tulosiirroilla kituuttavan äänestäjän elämästä? https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808102201127914_pi.shtml    (me ei todellakaan mennä bussilla)        Oman edun tavoittelu on tärkeintä heidän elämässään ja kun ei enää valtion leipä kiinnosta, on helppo hypätä yksityiseen yritykseen, jossa tulot moninkertaistuvat. Jos on kansa entistä tyhmempää, eiköhän syy ole näissä lainsäätäjissä, joiden takia tavallisten pienten ihmisten toimeentulo ja koulutus on heikentynyt. Eivät hyvää kuvaa kansan tasosta anna korkeastikoulutetut ja hyvintoimeentulevat kansanedustajat, jotka käyttäytyvät huonosti ja möläyttelevät mitä sattuu…  – ”Sivistymätöntä kansakuntaa on helppo hallita valheilla” kirjoittaa Kaari Utrio. Googlettamalla saadusta tiedosta pitäisi pystyä arvioimaan, onko se totta ja oikeaa. Muuten joutuu väistämättä huijatuksi.

sitä niittää mitä kylvää: https://areena.yle.fi/1-4362343

https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/ekonomisti-yllattyi-orpon-elakelaismaininnasta-verolinjauksissa/801651/

vuosi mennyt: http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4047746/Mielenosoitukset+tayttavat+Turun+keskustan+terroriiskun+vuosipaivana

työnantaja: https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/osa-vammaisista-on-tyonantajia-vasten-tahtoaan-marko-paivansadetta-rasittaa-jatkuva-avustajien-rekrytointi-ja-sijaisten-jarjeste


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *