Ilmojen puolesta (ja muutenkin) hieno vappu on vietetty hyvässä seurassa hyvän ruoan ja kuohujuomien parissa. En nähnyt anarkisteja, enkä naisten ahdistelijoita. Ainoastaan normaalia enemmän normaalia iloisempia ihmisiä. Kaikesta värikylläisyydestä huolimatta vapun väritys on musta-valkea. Helposti voi luulla, että musta on aina musta, mutta kyllä siitäkin sävyeroja löytää. Mustista vaatteista irtoaa joka pesussa väriä ja tuloksena on epämäärinen harmaanmusta tai tummanharmaa sävy. Valkoisen eri vivahteita saattoi vappuna vertailla eri vuosikymmeniltä olevien ylioppilaslakkien päällyksissä. – Nykyään, kun kirjoja julkaistaan aivan älyttömiä määriä, olen siirtynyt käytäntöön, että luen etupäässä uutuuksien arvosteluja. Kiinnostusta herättävimmät teokset luen sitten vuosien mittaan ajan kanssa. Kaikkea, mitä julkaistaan ei voi, eikä jaksa, millään lukea. Parnasso-lehdessä on mielestäni perusteellisia ja asiantuntemuksella tehtyjä kirja-arvosteluja, esimerkiksi viimeksi lukemassani lehdessä, Parnasso nro 2/2016. Huomioni kiinnittyi erityisesti Jani Saxellin juttuun ”Musta on uusi musta”, jossa hän kertoi (nyt jo 85-vuotiaan) tunnetun amerikkalaisen kirjailijan, Toni Morrisonin uusimmasta suomennetusta kirjasta ”Luoja lasta auttakoon”. Lainaan heti alkua: ”Rasisimi ei ole valkoisten, keski-ikäisten miesten yksinoikeus. Uuden mantereen afroamerikkalaisten keskuudessa vasta osataankin erotella.” Kirja kertoo ”keltaisesta mustasta” äidistä, joka käy melkein valkoisesta. Naiselle syntyy tytär, joka on ”sinisen musta”, ”yönmusta” tai ”sudaninmusta”. Hänen värisiään odottaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa yleensä ”ehdonalaisvalvojien, huumevieroituksen ja hyväksikäyttäjien leimaama elämä”. Keltaisenmusta äiti muisteli todella mustan tyttären imettämistä: ”kuin olisi joku musta käenpoika tississä roikkunut.” Romaani kertoo nykypäivän Amerikasta, jossa sinisenmustat kuitenkin kelpaavat jo muotilehtiin ja elokuvien päärooleihin. Huonon alun elämälleen saanut tytär löytääkin tien menestykseen.
Merkinnät RSS-syötteenä