Valinnat vähissä

20.10.2017, lila46

Kriittisistäkin aiheista on olemassa yleisen keskustelun lisäksi subjektiivinen kokemus. Eilen minulle selvisi sekin, että potilaan valinnanvapaus toimii jo nyt. Jalkaterapeutin antamat vaihtoehdot olivat: ”Mene Prismaan ja osta sieltä 10 euron pohjalliset. Onhan siinä huomattava ero, nimittäin hinnassa.” Niinpä, kun tähän asti olen saanut julkisen terveydenhuollon kautta yksilölliset jalkatuet parin vuoden välein (joista en tiedä, mitä ne maksoivat), nyt menen vain ja ostan tuet omalla rahallani Prismasta. Silkkaa voittoa julkiselle terveydenhuollolle. Palveluseteleitä ei tarvita, potilaan kukkarossa olevat setelit riittävät, tai jos ei niitä ole, olkoon ilman! – Olipa karmea kokemus eilen aamulla. Kun olin ulkona hoitolasta, ajattelin, tapahtuiko se tosiaan minulle, vai näinkö vain jokun kauhusketsin tai painajaisunta? Koko syksyn jalkani ovat vaivanneet normaalia enemmän ja ajattelin kipujen johtuvan vanhoista litistyneistä jalkatuista. Kun muutakin vaivaa oli, kävin terveyskeskuksessa. Sieltä neuvottiin varaamaan aika (nykyään keskitetystä) ajanvarauksesta jalkaterapeutille. Varausnumerosta sanottiin, ettei entinen jalkaterapeuttini enää toimi tutussa toimipaikassa, vaan anettiin aika vieraalle nimelle. Menin paikalle, muita odottajia ei ollut. Aavistin pahaa, kun nuori henkilö kutsui minua nimeltä ja mulkoili vihaisesti: ”Mitäs tänne tulet?” Ilmeisesti ilmiasuni ei miellyttänyt. Minulle tuli mieleen virolaisen matkaoppaan käytös. – Agressiiviseen tyyliin sujui jalkojen tutkiminenkin. Kenkäni todettiin aivan liian löysiksi ja joustavapohjaisiksi. (Kovapohjaisia minä pelkään kaatumisvaaran takia.) Kyseisiä kenkiäni oli toinen jalkahoitaja kehunut hyviksi, mutta hän olikin lähempänä ikääni. Selvisi, että jalkateräni ovat sen takia kipeät, koska jalkapohjistani puuttuu pehmustava rasvakerros. Luulin käyttäväni jalkatukia juuri sen takia. Millä minä sen rasvan vyötäröltä kaavin ja siirrän jalkapohjiin? – Kun uskalsin ihmetellä, miksi edelliset jalkaterapeuttini olivat vaatineet minun käyttävän yksilöllisiä jalkatukia, eikä kaupasta ostettuja, jotka eivät anna tarpeeksi tukea, mutta nyt asia onkin toisin päin? Vastaus oli: Ei tänne tarvitse tulla haukkumaan, toimin vain uusien ohjeiden mukaan! – Haukkumaan? En minä haukkunut, se on koiran hommaa… Minä vain kysyin. – Suljin oven saadakseni kiukkuisen huudon loppumaan. Jalat jäivät hoitamatta. Olin mennyt väärään paikkaan. Odotushuoneessa ei istunut ketään. – Valinta oli jo puolestani tehty: jalkaterapeuttini on tästä lähin Prisman tavaratalon kenkäosasto yksityisellä sektorilla. Toivottavasti siellä ei hermostuta heti ulkonäöstäni. Palveluseteleitä ei annettu eikä saatu. Ei kyllä ollut palveluakaan. Mutta turha kait sitä on ilmaiseksi toivoakaan… Ehkä minun on vaivaisine jalkoineni tyydyttävä istumaan kotona ämpäri päässä, etten hermostuta itseäni nuormpia ja tietävämpiä ihmisiä!? Fyysinen kipuni on subjektiivista, kuten myös henkiset kolhut, joita kuvaamani kaltaisista kohtaamisista saan.