Vanha vitsi oli että, minä en työtä pelkää, voin käydä vaikka sen viereen nukkumaan. Nythän se juuri ennen vappua paljastui, ketkä täällä ovat todellisia työn sankareita: he ovat ne Arkadianmäellä istuvat ja torkkuvat, joille taas (ilman neuvotteluja ja lakkoiluja) kämähti suurehko palkankorotus, kuin manna taivaasta. Ja istuva hallitus meillä kirjaimellisesti on, kun pari henkilöä hoitaa kaiken puhumisen ja loput istuvat kuin tatit. Aika menee vatuloimiseen eikä mistään tule mitään valmista. Tiukan paikan tullen paetaan EU:hun tai ehkä Jenkkeihinkin. Mikäpä on lennellessä. – Mutta, mitäpä minä tällaisena työvoiman ulkopuolella olevana joutosakkina mistään ymmärrän, jos olen koskaan ymmärtänytkään. Vappu se on meikäläiselläkin. Kävin kaupassa ja sekä kassalla että bussikuskina minua palvelivat nuoret mustat miehet, jotka sanoivat selvällä suomen kielellä: Päivää! Minä olin iloinen heidän työllistymisestään. Ostin irtomyynnistä litran herneitä ensi kertaa tänä keväänä. Ne maksoivat neljä euroa, saman olisivat maksaneet mansikatkin. Arvoin mielessän, että kumpiako ostan, mutta kun ei ole täytekakkua koristeltavana, päädyin vihreisiin herkkuihin. – Munkkitaikina on nousemassa, sima on valmista ja osin juotukin, valmistan niitä itselleni niin kauan kuin kykenen. Koska opin jo lapsena äidiltäni siman ja munkkien valmistuksen, ne taidot säilyvät ilmeisesti myös elämäni loppuun asti. Kasvisnakkeja ja kaupan perunasalaattia on täksi illaksi. Huomenna on sitten toiset (ja kalliimmat) herkut ”tyttöjen” lounaalla. – Työväki ja oppineet juhlivat perinteisesti ”säätyjensä” mukaan. Mutta onko vappu myös työttömien juhla?
Merkinnät RSS-syötteenä