Otetaan mitä on

Aamulla näin huoltomiehen nostavan lippua salkoon ja ihmettelin, että mikähän merkkipäivä tänäänkin on? Sitten muistin, että tänään on se suuri päivä, jolloin Suomen kohtalosta päätetään, taas kerran. Ilmat ainakin ovat äänestämistä suosineet, ei ole liian aurinkoista, koska optimismiin ei ole syytä, mutta ei liian pilvistäkään, eikä varsinkaan sateista, tunnelman latistamikseksi ja vesittämiseksi. Illalla on jännitystä tiedossa – tai sitten ei. Toivottavasti kuitenkin yllätyksiä tulee, ettei kaikki tuntuisi ennalta arvattavalta ja sovitulta. – Eilen illalla koin toisenlaista jännitystä telkkarin ääressä katsellessani rikossarjaa George Gentlyn tutkimukset. Olen pitänyt sarjasta, koska se sijoittuu 60-luvulle ja rikosten tutkiminen on ollut tarpeeksi verkkaista ja leppoista. Eilen yllättäen kaikki muuttui, tunnelma oli painajaismainen ja viattomia ruumiita syntyi. Välillä olin jo siirtymässä toiselle kanavalle. Luulin jaksoa sarjan päätökseksi, mutta kaikki ei olekaan menetetty, koska muutama osa on vielä jäljellä. Silloin ennen, kun itse olin sinisilmäisempi ja maailma viattomampi, pystyi elokuvien tapahtumia selittämään sillä, ettei sellaista oikeasti tapahdu – ainakaan Suomessa. Lasten leikeissä rofet olivat pahoja ja polet aina hyviä. Suurrikollisia oli vain Jenkeissä, mafia toimi vain Italiassa  ja Suomi oli korruptiosta vapaa maa. Enää niin ei voi selittää, kaikki mitä näytetään tapahtuu oikeasti ja vielä pahempanakin. Aiheeseen liittyen lehdessä oli tänään suuri juttu ”Miksi poliisi petti?” Aarnion ja Auerin oikeusjuttujen käänteissä on ihmettelemistä lähes päivittäin. Ne tapahtuvat oikeasti täällä Suomessa, ne eivät ole fiktiota, vaikka niitä televisiossa näytetäänkin. Kuka on pahis ja kuka hyvis, en tiedä.