Otetaan mitä on

On tämä korona-aika melko kummallista. Eri maat ja niiden tiedotusvälineet kertovat sairastuneista ja menehtyneistä aivan kuin käynnissä olisi kilpailu siitä, millä maalla on korkeimmat luvut? Ihmisiä haudataan joukkohautoihin ja näytetään kuvia, joissa on riveittäin arkkuja.

– Tulee mieleen sota-ajan sankarivainajat. Mutta näitä vainajia ei juhlita sankareina. Ymmärretäänkö, että ennätyslukujen takana on ihmisiä, jotka ovat menettäneet ainutkertaisen elämänsä?!

Täällä Kaakossa ei (ainakaan vielä) päästä julkaisemaan sairastuneiden ja menehtyneiden suuria lukumääriä. Onneksi! Minunlaiseni yksinelävän eloon ja oloon korona ei ole tuonut paljonkaan muutoksia. Olen noudattunut entistä päiväjärjestystäni. Paitsi, että elämänpiirini on kyllä supistunut, koska en ole päässyt edes lähikylään, jonne pitäisi matkustaa bussilla. Ikkunasta näen, kuinka joukkoliikennevälineet tyhjinä ajelevat. Vaikka mikäs minua estäisi, tuskin joutuisin tungokseen…

Ilahduttavaa on tässä ajassa ollut seurata uutisista, kuinka nopeasti luonto palautuu ennalleen, kun sille annetaan mahdollisuus. Kilpikonnat pääsevät munimaan rannoille turvallisesti ja suurkaupungissakin voi kuulla pikkulintujen laulua. Ilmanlaatu on kaupungeissa parantunut. – Vaan ei täällä.  – Tämähän on perinteinen teollisuuspaikkakunta ja lähellä on vieläkin kaksi toimivaa tehdasta. Onneksi hajua ei enää ole, mutta ties mitä piipuista ilmaan tuprahtaa? Vai olivatko ne pelkästään sellutehtaat, jotka nuoruudessani haisivat? Paperiteollisuuspaikkakunnille löysi sillon pelkän löyhkän, joka tuntui jo paljon ennen kuin oltiin taajamaa lähelläkään, perusteella. ”Raha haisee”, sanottiin silloin…

Täällä ilmanlaatua pilaa tietysti myös liikenne, joka koostuu suurelta osin rekkaliikenteestä tehtaille ja pois sieltä. Yksityisautoilijoista jotkut ajavat kuin mielipuolet ties minkälaisilla ritsoilla. Tämän ja viereisen talon piha-alueet ovat epävirallisia parkkipaikkoja, hiekkakenttiä, joilla nyt korona-aikana on ollut erityisen paljon pysäköityjä autoja. Rupesin eräänä aamuna laskemaan, mutta kahdenkymmenen jälkeen luovutin.

Autoja tyhjäkäytetään suruttomasti talven lisäksi myös nyt keväällä. Pisin aika talvella oli puolisen (kait) tuntia ja autoja käytetään myös ihmisten ikkunoiden alla. Täällä ei ilmastonmuutoksesta ole ehkä kuultukaan, puhumattakaan, että olisi joku katastrofi? – Häh! Ei kait se yksityistä ihmistä liikuta?  Oma elämäntapa täytyy saada säilyttää. Soromnoo!

Eikä siinä kaikki. Ulkoilmaa hengittelen mielelläni, kun hakeudun syrjemmälle liikenneväylistä. Ja ulos minun usein pakko lähteäkin, sillä sisäilma täällä pahin ongelma on. Tuntuu, että tukehdun. Eihän tässä vanhahkossa rakennuksessa mitään koneellista ilmastointia ole.  Alkuperäiset ikkunat falskaavat niin, että kaikki myrkkykaasut ulkoa tulevat sisälle. 

Käydessäni asuntoa katsomassa kysyin useaan otteeseen naapureiden tupakoinnista ja nimenomaan siitä, tupakoidaanko lähiparvekkeillani. Sain epämääräisiä vastauksia, ja koska silloin juuri ei tupakka haissut luulin, että tupakointi ei olisi ongelma. – Olin väärässä, totuus valkeni heti muuttopäivänänä: yläpuolellani asuu oletettavasti kylän  kovin tupakoitsija. Ja tupakka on Venäjältä tuotua. Sen kerran kun uskaltaudun parvekkeen ovea avaamaan, vedän ensin henkeä sisään ja olen hengittämättä nenän kautta, etten pökerry heti ovella vastaantunkevista tukevista tuoksuista!

Tunnen itseni huijatuksi. Erityisen katkeralta tämä nikotiin pakkohengittäminen tuntuu nyt, kun en pääse täältä karkuun mihinkään… Tässä lähistöllä on useita samantapaisia kolmikerroksisia taloja ja olen oikein katsomalla katsonut, näkyykö muissa taloissa  parveketupakoitsijoita.  En ole nähnyt ainuttakaan. Yhdelläkään muulla parvekkeella ei törrötä tukeva toppatakkinen pahanhajuinen toteemipaalu. – Bingo! Onnistuin muuttamaan tupakoitsijoiden paratiisiin. Kyllähän tupakan hajua tuntuu muuallakin,  erityisesti kaupan lähistöllä,  mutta se on elämään kuuluva ilmiö täälläpäin Suomea. 

No, meitä ihmisiä on monenlaisia. Nuoruudessa opittujen tapojen muuttaminen on vaikeaa ja miksi muuttaisi, jos niistä saa henkilökohtaista mielihyvää? – Muiden mielipiteistä viis! – Minä nyt satun vain olemaan sellainen, joka ei tykkää tupakansavusta. Valitsin nuorena savuttomuuden ja sen takia olen saanut olla altavastaajana koko ikäni.  Eikä se ole pelkäästään tykkäämisestä kiinni. Kun kurkku on täynnä limaa ja yskittää sekä köhittää kuin hengenhädässä (toisten nautinnon vuoksi) on kyse terveydestä ja sen menetyksestä. Koronaa tähän ei todellakaan enää lisäksi kaivattaisi…

Hymyile, olet kotona!