Otetaan mitä on

Eilen oli kevään tähän asti lämpimin ja aurinkoisin päivä. Siitä huolimatta vietin itse yli kolme tuntia pimeässä teatterissa, enkä kadu. Pääsin nimittäin yllättäen peruutuspaikalle, hyvässä seurassa, katsomaan Kansallisteatterin Vanja Eno -näytelmää. Onhan tämä Tsehovin tunnettu näytelmä mennyt jo pidemmän aikaa jopa kahdella näyttämöllä, mutta en ole pitänyt kiirettä sitä katsomaan. Näytelmä on tuttu, mutta Tsehovia voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa, uusi tulkinta tuo aina kuitenkin jotakin ennen näkemätöntä ja kokematonta mukanaan. Tällä kerralla olin ensialkuun vaikuttunut mahtavista kulisseista ja pyörivän näyttämön antamista mahdollisuuksista. Kauas on (onneksi) tultu entisajan maalatuista pahvikulisseista! Uusi tekniikka on tuonut mukanaan myös mahdollisuuden käyttää vettä tehoste-elementtinä. Selittyi sekin, miksi porukalla näyttämöllä oli kumisaappaat jaloissaan. Vettä roiskutettiin siihen malliin, etten olisi halunnut istua eturivissä. ”Oikeaa” sadettakin valui näyttelijöiden niskaan. Toiseksi vaikutuin roolijaosta ikäjakauma oli Seela Sellasta Emmi Parviaiseen. Mielestäni on hyvä, että roolihahmojen ikäiset näyttelijät pääsevät näyttelemään omina itsenään, vailla kummallisia maskeerauksia. Vaikuttavimmat roolit mielestäni tekivät Eero Aho lääkärinä ja Emmi Parviainen nuorena Sonjana. Tietty pidin myös Kristo Salmisen enosta, hän vastasi juuri mielikuvaani jossitteluun ja juopotteluun taipuvaisesta venäläismiehestä. Tsehovin hahmot eivät ole vieraita tämän päivän suomalaisellekaan. Sivuroolissa tunnen itsekin usein olevani.. Lisäksi näytelmässä tulivat esiin myös tänä päivänä entistä ajankohtaisemmat luonnonsuojelulliset näkökohdat. – Venäjällä pysyäkseni, ortodoksista pääsiäistä vietetään nyt niin siellä kuin Ukrainassakin. Uutisvälähdyksestä näin, kuinka Volodja-setä teki ristinmerkkejä esimerkillisesti. Toisin kuin Neuvostoliitossa uskonnon arvo (oopiumia kansalle jne.) ymmärretään nyky-Venäjällä. Neukkuaikanahan kirkkorakennukset toimivat uimahalleina, kinoteattereina, hevostalleina, täysin muiden asioiden, kuin uskonnon, harjotuspaikkoina.