Otetaan mitä on

Otsikko on Ylioppilasteatterin Saasta maailma vailla suuntaa -näytelmän ensimmäisestä laulusta. Usein olen ihmetellyt, miksi aina vain tunnen itseni nuoreksi, vaikka peili, kroppa ja syntymäaika todistavat muusta. Ehkä olen henkisesti jäänyt lapseksi, sisäistä kasvua ei ole tapahtunut? Mutta onhan vielä mahdollisuus kasvaa ihmisenä jäljellä olevan ajan verran. No, nuoreksi en tuntenut kuitenkaan itseäni eilen Studioteatterissa Vanhan vintillä, mutta olin silti iloinen, että olin mukana. Olin yleisössä ainoa mummoikäinen, eikä siellä keski-ikäisiäkään näkynyt. En meinannut löytää näyttämön ovea, vaikka olin netistä katsonut osoitteen, kuljin pariin kertaan ohi ja sitten oli edessä kipuaminen kapeita portaita kolmanteen kerrokseen. Esitys oli melko raju, mutta en olisi paikalle kiivennytkään, jos en olisi ollut samaa mieltä siitä, että läsnäolo tässä hetkessä on kateissa. Ja ympäristömme tulvii seksiä ja ostokehoituksia ja ostosvimmaa.

Lavalla hyöri joukko timmejä nuoria naisia ja miehiä ihonvärisissä alusvaatteissaan. Ilokseni oli joukossa jokunen hieman tukevampi ja pömppövatsaisempikin. Vauhtia riitti, kun näytettiin nykyajan hillitöntä menoa, jolloin syöminenkin on orgastinen nautinto. Laulut olivat hyviä, kuten esiintyjätkin ja yhteistyö toimi. En kauhistellut kielenkäyttöä, sellaistahan se nykypäivänä on (itsellänikin) ja olihan minunkin nuoruudessani 1960-luvulla Lapualaisoopperaa, Vanhan valtausta ja akteja flyygelinkannella, vaikken niihin osallistunutkaan.. Silloin oltiin luomassa uljasta uutta maailmaa. Ei siitä kuitenkaan entistä parempaa tullut.  Ylioppilasteatterin taistolaisuuden jälkeinen kausi on ollut laskua ja nousua, vuonna 1978 tapahtuneen Vanhan palon jälkeen oli muutettu nykyisiin tiloihin vintille, jonne kiipesin eilen ensimmäistä kertaa. Istuessani ajattelin, että nuorilla on totuus ja myös vastuu tulevaisuudesta. Minun, jo poistumassa oleva, ikäluokkani jättää heille henkisessä ja taloudellisessakin konkurssissa olevan yhteiskunnan, saastaiseen loppuunsa asti. Kotiintullessani poimin asemalta ilmaislehden, jonka avasin bussissa nähdäkseni heti Tiina Jylhän jylhät kasvot mainostamassa koko sivun mainoksessa kauneusklinikkaansa. Niinpä.

http://www.ylioppilasteatteri.fi/pub/