Luonto ja kasvit,Yksineläminen,Yleinen
Ilma on erinomainen, suorastaan hiki tuli kävellessä talvitamineissa. Päivät ovat pidentyneet hurjasti, aamulla herätessäni luulin kellon olevan jo kahdeksan, mutta eipäs ollutkaan. Oli vasta vähän yli seitsemän ja illalla olen usein pärjännyt ilman sähkövaloa kuuteen asti. Kevättalvi on hienoa aikaa. Ja kevään mittaan on monta syytä juhlia, varsinkin naisten: ylihuomenna on karkauspäivä ja naistenpäiväkin on …
Aika kalliiksi tuli irakilaisten turistien vierailu Suomessa. Kuukausien ylläpidon lisäksi vielä paluumatkaan Irakiin upposi noin 2000 euroa per turisti . Terve vaan ja onnea! Toivottavasti ette ikinä tule takaisin…Pelko kuitenkin on olemassa, että ainakin jotkut palaavat bumerangina, kenties uuden henkilöllisyyden turvin (tai taas ilman papereita). Money no problem. Lisäksi nämä selfie-matkailijat jättivät Suomeen ”perinnöksi” mukanaan …
Onneksi edes rikkaimmat tänne viime syksynä vyöryneistä irakilaisista ymmärtävät lähteä omin avuin takaisin omille konnuilleen. ”Muu maa mustikka” pätee heidän kohdallaan. Lähtijät pitävät rengasmatkansa hinta-laatusuhdetta huonona, ihmissalakuljettajat jäivät lopultakin voitolle. Jos olisi minun vallassani (mitä ei tietenkään ole) tai jos edes minun mielipidettäni kuunneltaisiin (kukaan ei ole kiinnostunut), en antaisi turvapaikkaa yhdellekään viime syksyn aikana …
Ostin pari viikkoa sitten asematunnelin alennuskirjakaupasta viidellä eurolla Jaakko Heikkilän valokuvakirjan ”Armenian vaiennetut tarinat” (2008). Teoksessa on vaikuttavien valokuvien lisäksi vain vähän tekstiä, mutta se on kolmella kielellä: suomeksi, englanniksi ja armeniaksi. Kävin itse Armeniassa yli kolmekymmentä vuotta sitten, kun se oli vielä neuvostotasavalta. Aeroflotin suora lento oli Leningradista Jerevaniin. Hämmästelin kaupungin länsimaalaista ilmettä. Toki …
Joskus saa ja pystyy tällainen mummokin yksiössään unohtamaan maailmanmenon kauheuden ja oman pienen elämänsä köyhyyden. Ystävänpäivänä elämä oli yhtä juhlaa, vaikka se oli tietysti vaatinut valmisteluja jo pidemmältä ajalta. Ja jälkityötäkin, koska eilinen päivä kului tavaroita roudatessa, siivotessa ja tiskatessa. Eikä ruokaa tarvitse ostaa muutamaan päivään, vaikka ruokavalio onkin melko yksipuolinen. Mikäli leipä loppuu, kakkua …
Ystävänpäivänä pitäisi ajatella ja sanoa vain iloisia asioita. ”Hädässä ystävä tutaan”, sanoo sananlasku. Fraasi ”Ystävyys ja avunanto” tuo kuitenkin mieleen lähinnä kylmän sodan ja kiertoilmaukset. Joka tapauksessa, saa olla iloinen siitä, että elämä Suomessa kulkee vielä toistaiseksi entisiä latujaan ja mielipiteitäänkin saa sanoa ääneen, ainakin ystäväporukassa. Maailmantilanne on uhkaava, mutta täytyy yrittää entistä enemmän vain …
Niinpä niin. Maahantulijamiesten koulutustaso on tsekattu ja havaittu surkeaksi. Väärennetyt insinöörinpaperit eivät vakuuttaneetkaan suomalaisia viranomaisia, varsinkin, jos paperin esittäjä oli luku- ja kirjoitustaidoton. Tämä on työperäisen maahanmuuton todellisuus. Tällaisia miehiäkö Suomi tarvitsee? Täällä on perin vähän minkäänlaista vuohipaimenen tai kamelinajajan hommaa.. Maatalous on meillä koneellistettua ja digiaikaa eletään. Toisaalta peräkammarin poikia on omasta takaakin. Uppoaa …
Mitä yhteistä on Suomella ja Pohjois-Korealla, paitsi että molemmat ovat yhden totuuden maita, joissa on painostava ilmapiiri? No, ainakin se, että molemmat ovat Venäjän rajanaapureita. Tuppaa unohtumaan, koska aina toitotetaan vain Suomen pitkästä (EU) rajasta Venäjän kanssa. Onhan sillä laskujeni mukaan toistakymmentä muutakin rajanaapuria: Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidzan, Kazakstan, Kiina ja …
Eihän tässä enää tiedä, mikä uhkaa eniten? Maahantulijat ja heidän joukossaan naista alistavasta kulttuurista tulevat raiskaajat, suomalaiset katupartiot, Pohjois-Korean uhittelut vai Venäjä, Venäjä, Venäjä… Eniten pelkään kuitenkin tällä hetkellä sitä, että kaadun ulkona jo roskia viedessä, sellainen tuskien taival tuo lievä alamäki tällä hetkellä on. Kieli keskellä on tallusteltava ulkona, pää pilvissä ei voi kulkea, …
Nyt Syyriassa alkaa olla senluokan hätätila (Venäjän moukaroidessa siviilejä), että pakko on lähteä kodeistaan liikkeelle naistenkin lastensa kanssa. Miehethän häipyivät jo etukäteen. Sipilä on ilmoittanut Suomen ottavan vastaan Turkin leireiltä 600 syyrialaista. Tulijoita Eurooppaan olisi kuitenkin montakymmentä tuhatta. Ehkä salakuljettajat alkavat roudaamaan heitä Venäjän kautta Suomeen? Mutta voi voi. Tungoshan täällä tulee, kun maa täyttyi …
Runebergin päivänä on suotavaa pitää puheita ja puhua puheista. Nyt esiin on tullut Kuninkaan puheen tilalle Presidentin puhe, joka (tietenkin) herätti monelaisia tunteita ja tuntemuksia. Minun mielestäni on hyvä, että meillä tänä aikana on järkevä ja peloton presidentti, joka sanoo ääneen sen, mitä muut eivät uskalla. Sanottakoon häntä vaikka ”tolkun ihmiseksi”. Totuus on se, että …
Nykyään eletään Facebookin ansiosta mielenosoituksen kulta-aikaa. Kuka hyvänsä voi perustaa ryhmän mielenosoituksen järjestämiseksi vaikka mitä asiaa vastaan. Jokaiselle harhaanjohtajalle löytyy seuraajia. Kuten myös kyseisen asian vastamielenoituksen järjestäjällekin. Ei suomalaista ole ennen voinut minään kuumakallena pitää, mutta nyt ykskas tunteet ovat pinnassa. Missä ovat rationaalisesti ajattelevat ihmiset? Vai onko enää ollenkaan? Ei ainakaan nykyhallituksen tekemien koulutus- …
Mielestäni vuoden pisin kuukausi on tammikuu, sekä henkisesti että ajallisesti. Mutta, nyt vuoden 2016 ensimmäisestä kuukaudesta on enää päivä jäljellä ja yksitoista seuraavaa kuukautta odottavat vuoroaan. Helmikuussa kaikki on toisin, onhan se pari-kolme päivää lyhempikin kuin edeltäjänsä. Sanokoot muut mitä hyvänsä, minulle kevät alkaa jo helmikuussa ja siitä eteenpäin onkin pelkkää nautintoa seurata kuukausi kuukaudelta …
Nyt on keli sellainen, että (entisen) kokemukseni perusteella sanoisin, ettei tästä enää voi huonontua. Mutta mistäpä sitä nykyään tietää. Sen tiedän, että jotakin pitäisi tehdä maailman laajuisesti ja nopeasti! Tuntuu, että täällä meillä ei suomalaisten toimesta tapahdu mitään. Ollaan vain kuin lampaat ja todetaan, että sekalaista porukkaa lappaa hallitsemattomasti yli rajojen, varustellaan vain vastaanottokeskuksia lisää. …