Marraskuun pimeydessä (13 tuntia aurinkoa) aloin todellakin kaivata valoisampia ja lämpimämpiä maisemia. Samaan aikaan alkoi kaikkien tilaamieni lehtien välistä pukata harmahtavia kirjeitä ilman lähettäjän tietoja. Yhteensä neljä samanlaista tarjouskirjettä sain kuukauden aikana. Lähettäjä oli norjalainen TSS Travel Service, joka tarjosi 8 päivän ”kulttuuri- ja kiertomatkaa” Turkissa hintaan 149 euroa/henkilö. Aikaisemmin olin saanut lähes vastaavalla hinnalla ja vastaavalla reitillä suoramarkkinointitarjouksia myös toiselta myyjältä, ruotsalaiselta Azuro-Matkoilta. Olin jo pitkään halunnut nähdä Kappadokian luolakaupungit ja valkopukuiset tanssivat dervissit, joten matkaan vain. ”Halvasta” matkasta tuli kuitenkin arvokas: hinta retki-ja ruokapaketteineen oli lopulta 436 euroa ja siihen päälle vielä juomat joka aterialla ja juomarahat, myös kuljettajalle ja oppaalle, jolloin matkan hinnaksi tuli viitisensataa euroa. Hinta sinänsä oli kohtuullinen. Kiertomatka täysihoidolla olisi, niin luulen, suomalaisen matkanjärjestäjän kanssa tullut maksamaan noin tuhat euroa enemmän. Mutta niin tuli tämäkin (pakkomyydyn) ostoksen kanssa.
Kiertomatka oli ikimuistoinen Taurus-vuoriston ylityksineen, kaikki kunnia kokeneelle kuljettajallemme. Kappadokia oli ihmeellisempi, kuin ikinä olin osannut kuvitellakaan ja hyvin laaja alue. Matkan aikana koimme (suomalaisittain) kaikki neljä vuoden aikaa: kesä rannikolla, syksyn ruska vuorten rinteillä, talvi korkealla vuoristossa ja keväinen ilma Kappadokiassa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Juomat joutui maksamaan itse, myös kahvin, se kuului vain aamiaiseen. Olin innoissani kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Matkan lopusta vain jäi ikävä maku. Olimme yöpyneet Kappadokiassa kolme yötä samassa hotellissa, mutta takaisin rannikolle tultua piti majailla vielä kahdessa eri hotellissa. Syykin selvisi: ensin meidät vietiin loistoreservaattiin, josta ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä omille teilleen ja sieltä aamulla suoraan timantti- ja nahkaliikkeen myynti-ja esittelytiloihin. Mattotehtaassa olimme käyneet jo aikaisemmin. Missään pienissä ja epämäärisissä murjuissa ei vierailtu, vaan tilat olivat loistavat, niinkuin tuotteetkin. Turkin rikas valtio tuntuu tukevan kaikenlaista yrittämistä, myös turismia. (Putinin kanssa Turkki tietääkseni teki viime viikolla mittavan kauppasopimuksen). Esittelytiloista oli vaikea luikahtaa pois, Exit-kilpiä oli huonosti esillä tai ei lainkaan. Tuntui, että ihmisiä seurattiin joka askeleella ja ilman ostosta ei ollut ulosmenemistä.
Onneksi meidän bussissamme oli englantia selkeästi puhuva nuori naisopas, joka huolehti ryhmästään riittävästi kiertomatkan ajan. Toisen bussin matkalaisilla asiat eivät kuulemani mukaan olleet yhtä hyvin. Kuljettajamme myi bussissa oluttaja ja rakia (pieni tippa), hintaan kolme euroa. Hieman ikävä maku jäi siitä, että opas joutui matka lopuksi karhuamaan kahta maksamatonta olutta. Muutenkin jäi tunne, että emme antaneet riittävästi tippiä. Mutta, joka tapauksessa jos 40 matkustajaa antoi kymmenen euroa per henkilö, siitä kertyi jo neljäsataa euroa molemmille eli turkkilainen kuukauden keskipalkka viikon työstä. Oppaan ja kuljettajan työrupeama oli raskas, mutta ihan helpolla ei selvinnyt turistikaan paimentolaiselämästä pitkine bussimatkoineen ja kävelyretkineen sekä lennot vielä päälle. Nyt täytyy vain odotella, lennähtääkö ostokseni koskaan ovelleni, vai eksyykö vieraaseen osoitteeseen..
Merkinnät RSS-syötteenä