Kotomaamme nyky kuva

Ruoka ja ruokavaliot,Yksineläminen,Yleinen

05.08.2016, lila46

Vanha nainen kuoli leipäjonoon. Muut jonottajat jatkoivat jonotustaan, antamatta tilaa pelastuslaitoksen työntekijöille. Oli tärkeämpää pitää oma paikkansa jonossa. Se on elämän ja kuoleman kysymys. Tähän on tultu. Tavallinen kansa ei edes yritä teeskennellä parempaa kuin on, toisin kuin poliitikot, jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista, tai ovat tekemättä mitään. Pelkkää bonkkia ovat herrojen (ja rouvien) touhut. Kun itsellä ei ole huolta toimeentulosta ja rahaa kertyy kuukausi toisensa jälkeen säästöönkin, voi ajatella suuresti, miettimättä köyhien mitättömiä touhuja. Samaan aikaan, kun valtion budjetista löytyy lisärahaa maahanmuuttajille, kantasuomalaiset saavat ihan rauhassa vaikka talloa toisensa kuoliaaksi leipäjonoissa. – Jos on Virossa suuri kansanosa, joka on jämähtänyt Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin jo kolmannessa sukupolvessa, haluamatta nähdä virolaisen yhteiskunnan muutosta ympärillään, on meilläkin kansanosa, jolle avustuksilla eläminen ja leipäjonot ovat normaali (ja hyväksyttävä) tapa ansaita elantonsa. Kun heidän kolmannen polven jälkeläisiltään kysytään päiväkodissa, miksi he haluaisivat tulla isona, on vastaus: ”Työttömäksi, kun silloin ei tarvitse aamulla lähteä mihinkään.” Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä… Kahden ääripään, vailla toimeentulohuolia elelevien rikkaiden ja toisaalla myös melko huoletonta elämää sosiaalituilla viettävien köyhien, välillä on sitten se kaikkein tyhmin kansanosa, joka yrittää elättää itsensä palkkatyötä tekemällä. Ja elättää vielä työtä tekemättömätkin, mutta kuinka kauan? Kait se pitäisi tyhmimmänkin tajuta, ettei valtiolla, jossa osa kansasta siirtää fyrkkansa veroparatiiseihin ja osa on tottunut olemaan tekemättä mitään, voi olla minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä kovin pitkään. Juhlitaan vain 100-vuotista itsenäisyyttä, vaikka velkarahalla.