Otetaan mitä on

On ilmoja pidellyt, oikeasti! Kertakaikkisen hieno syksy on ollut, sen takia hämmästyin, koska koululaisten syyslomat alkoivat jo nyt. Vastahan koulu alkoi. Mutta on siitä oikeasti jo kaksi kuukautta, eli saman verran kuin oman kesälomani loppumisesta. Eilen oli kertakaikkiaan niin upea ilma, että sitä ei voinut sisätiloissa nyhjätä. Käytin päivän hautausmaabongailuun. Aamulla kävin käyskentelemässä Malmin hautausmaalla ja pikaisen lounaan jälkeen suuntasin Hietaniemeen. Sopi hyvin mielialaani, joka on ollut matalalla viime ajat sekä maailmantilanteen, että oman olotilani takia. Mutta, siellä elävien ja kuolleiden keskellä käyskennellessäni olo koheni ja tunsin iloa siitä, että olen vielä elävien kirjoissa. Aurinko paisto ja lämmitti(!), illalla olin niin ventti, että  unettomuuden kanssa ei tarvinnut tuskailla. – Tänään ”nautin” Helsingin terveydenhuollon järjestämästä kotiseutumatkailusta. Minulle oli nimittäin varattu, kolmen kuukauden odotuksen jälkeen, hammaslääkärin vastaanottoaika Kontulan terveyskeskuksessa. Olihan se aika eksoottista: ostari oli suurempi, kuin muistin ja jouduin kysymään tietä. Sekä hammaslääkäri että hammashoitaja olivat maahanmuuttajia, mutta suomenkielellä pärjättiin ihan mukavissa merkeissä. Seuraava toimenpide on sitten hammasröntgen noin kuukauden päästä Myllypurossa. Vaikka ”oma” terveysasema on vain muutaman bussipysäkin päässä kotoa, joutuu erikoistoimenpiteisiin menemään milloin itään, milloin länteen. Tutustuupahan siinä eri lähiöihinkin. Mutta, julkisen liikenteen kausikortti pitää olla voimassa. Kontulaan matkustin kolmella bussilla, koska se oli loppujen lopuksi suorempi reitti kuin metroa käyttäen ja matka sujui joustavasti. Se vain harmittaa, että minkäänlaista rahallista apua ei hoitotoimenpidematkoihin saa, kun ei edes eläkeläisalennusta bussilippuun anneta. Puhumattakaan, että saisi muunlaista apua. Pystyn vielä nykyisessä henkisessä ja ruumiillisessa kunnossani selvittämään matkareitit ja matkat vaihtoineen, mutta entä kymmenen vuoden kululuttua? Niin säälittävän vanhoja ja hauraita pieniä naisia, rollaattoreineen tai ilman, näen nykyäänkin yksinään bussipysäkeillä ja busseilla matkustavina. Toivoisin heille (ja itsellenikin sitten aikanaan) edes hieman armoa käytännön avun merkeissä, kotiseudun muuttuessa entistä arvaamattomammaksi ja vaarallisemmaksi! Kuka arvostaisi vanhusta? – Eilinen Tyttöjen päivä jäi minulta huomioimatta muuten, mutta hautausmaalla kävellessäni ajattelin, että jokaisesta tytöstä kasvaa nainen ja naisesta tulee aikanaan ”vanha akka”, jota kukaan ei arvosta, ennen hautaan menoa se on naisen osa…