Tänään kävin aamulenkilläni, sateesta huolimatta tai sen takia. Halusin hengittää happipitoista ilmaa. Ja toden totta, oli paljon helpompi hengittää, ilma tuntui menevän suoraan keuhkoihin, eikä jumittuvan tukkoisiin keuhkoputkiin, niinkuin aurinkoisella ja pölyisellä ilmalla. Koska kävelyni kaikenkaikkiaan on vaivalloista ostin kautta bussilippuuni kahdeksi viikoksi (25,60 e) ärrältä ja poikkesin myös mainiossa lähi-Alepassamme, josta takertui heti croissantti matkaani. Eikä maksanut paljon: 0,39 e! Verigreipin olin ostanut jo aikaisemmin, se on yksi mielihedelmistäni, kaunis ja koostumus tuntuu sopivan vatsalleni paremmin kuin appelsiinin.
Eilisellä kauppareissulla olin ottanut telineestä mukaani ilmaislehden: Asuminen & Yhteiskunta 2/2014. Lehdestä löytyi Hilkka Kotkamaan kirjoitus esikoiskirjailija Mathias Rosenlundista. Hämmästyksekseni huomasin pitkälti samaistuvana tämän nuoren miehen elämään ja ajatusmaailmaan, vaikka itse olenkin eläkemuori. Hän kirjoittaa: ”Olen ainoa, joka ei aja. Olen ainoa, joka lukee ja kirjoittaa.” Niin minäkin. Ja vielä: ”Köyhyyden suurin ongelma ei ole rahapula, vaan se voimattomuuden, ulkopuolisuuden ja osattomuuden tila.. On kauhea tunne, kun huomaa ettei voi vaikuttaa mitenkään tilanteeseensa.” – Itse kuulun moneen (suureen) vähemmistöön täällä Suomessa. Olen yksinelävä (noin miljoona ihmistä), eläkeläinen (myös miljoonan paikkeilla) ja diabeetikko (noin puoli miljoonaa sairastunutta), mutta puhutaanko näiden ryhmien toimeentulosta ja elämästä julkisuudessa? Eipä paljoakaan. Täällä yhden totuuden ja yhden asian maassa rummutetaan tällä hetkellä vain sateenkaariporukasta. En ole katkera, mutta kuitenkin.. Tuntuu, että niistä, jotka osaavat pitää suurinta ääntä itsestään, toitotetaan sitten joka tuutista.
Merkinnät RSS-syötteenä