Keskusteluja

18.10.2017, lila46

Minäkin näin sen punaisen auringon eilen aamupäivällä! Hieno näky, kännykkä kameroineen oli (tietenkin) jäänyt kotiin, joten jäi valitettavasti ikuistamatta. Vielä mieleenpainuvampi näky oli verenkarvainen täysikuu Transilvanian vuorten yllä! Se oli juuri sellainen näky, kuin pitikin ja jollaiseksi olin maiseman etukäteen kuvitellut. Ehkä molemmat ilmiöt johtuivat Etelä-Euroopan tulipaloista, mutta hienoa on nähdä senkaltaisia luonnonilmiöitä! – Tämän päivän HS Metro-lehdessä oli hieno kolumni Janne Metsolta: Koneeseen kadonnut. Hän kirjoitti edesmenneestä Niklas Herlinistä, jota itse pidin vain sikarikkaan suvun originellina vesana ja Uuden-Suomen julkaisijana. Herlinin pojan isästästään kirjoittamat muistosanatkin jäivät lukematta. ”Niklas Herlin auttoi kaikkein heikompia. Kuukausi ennen kuolemaansa hän kirjoitti Hesariin otsikolla Helsinki tarvitsee kehitysvammaisiaan… Sankarit kantavat toisten taakat. Niklas Herlin kantoi koko Suomen taakkaa.” Valaisevasti kirjoitettu, en itse ollut aikaisemmin tietoinen äskettäin edesmenneen miljonäärin sankaruudesta. Todelliset sankarit eivät itseään kehu. – Transilvanian matkallani ehdin vain vähän keskustelemaan toisten matkustajien kanssa. Lähinnä keskusteluja käytiin vessajonossa tai lyhyillä ruokatauoilla. Ja vierusnaapurini kanssa ei todellakaan huvittanut jutella, kun joka toinen sana hänen puhessaan oli ”kurat”. Olenhan minä niin paljon ehtinyt virolaisten kanssa tarinoimaan vuosien mittaan, että tiedän, etteivät kaikki pidä meitä ”poroina” ja viinan hamastraajina. Positiivisia arvioita sain entuudestaan tuntemattomilta matkakumppaneiltanikin. Ehkä osa oli vieraskoreutta, en tiedä. – Entinen tennisvalmentaja sanoi suorastaan rakastavansa Suomea ja suomalaisia. Innokkaasti valokuvaava rouva puolestaan oli kierrellyt Helsingissä kuvaamassa kaunista arkkitehtuuria, ja oli tulossa pian uudestaan. Eräs rouva kertoi vironvenäläisestä kaukaisesta sukulaisestaan, joka oli saanut Jyväskylän seudulta töitä ja samalla itsekunnioituksensa ja ihmisarvonsa takaisin. Sekä tietysti taloudellisen riippumattomuuden ja mahdollisuuden matkustella. Suomen kielenkin hän oli omaksunut nopeasti. Rouva olikin sitä mieltä, että raha on paras houkutin kielenomaksumisessa. – Vironvenäläisistä oli muutenkin paljon puhetta (tietysti) ja heidän kyvyttömyydestään/haluttomuudestaan oppia viron kieltä, edes sen verran kuin vaaditaan kansalaisuuden saamiseksi. Eläkkeellä oleva opettaja kertoi pitävänsä viron kursseja aikuisille venäjänkielisille ja tuskien taivalhan se on, kun oppilaat katsovat ainoastaan Moskovan televiisoria ja haluavat jatkaa neuvostoliittolaista elämäänsä loputtomiiin virolaisessa yhteiskunnassa. – Edellä kerrotusta johtuen (ehkä) yleinen ihmettelynaihe oli: Miksi te otitte ne 30 000 irakilaista nuorta miestä Suomeen? (Sitä tässä on ihmetelty itsekin jo pari vuotta.) Miksi tieten tahtoen hankkia ikävyyksiä? Niillä on tapana suurentua ajan mittaan… – Joka tapauksessa, virolaiset matkatuttavuuteni olivat vielä sitäkin mieltä, että suomalaiset eivät (kuitenkaan) ole niin juoppoja kuin virolaiset itse. Ja että jos tulee sota, Suomi pärjää Venäjälle hyvin, niinkuin edelliselläkin kerralla. – Minusta on hyv on aina välillä kuulla omin korvin: ”mitä ne meistä ajattelevat”. Illalla aion katkaista Vuosisadan Kulttuurigaalan katsomisen ykköseltä ja siirtyä Teemalle katsomaan virolaista elokuvaa ”Ristituulessa”, joka kertoo ensimmäisistä virolaisten kyydityksistä Siperiaan. Se on sen laatuista historiaa, jota meillä ei ole. Eivätkä kyydityksiä toteuttaneet olleet Oikeistopopulisteja… Ettei totuus unohtuisi.