Lainaa.com

Kulttuuri,Ruoka ja ruokavaliot,Ulkomaat,Yleinen

Käyttäytyminen ja kulttuurierot

30.07.2017, lila46

Naapurin isäntä piipahti Itä-Suomessa ja heti syntyi poru siitä, että hän ei onnitellut 100-vuotiasta Suomea. Miksi olisi pitänyt? Eikö se syntymäpäivä ole vasta joulukuussa? En ymmärrä, miksi pitää etukäteen juhlia, juhlittaisiin mieluummin vasta seuraavana vuonna, kun se sata vuotta on oikeasti täytetty! Sitä paitsi, kun ajattelee lähtökohtia: Suomihan sai itsenäisyytensä Venäjän ansioista maassa tapahtuneen vallankummouksen rytäkässä. Ja jos Suomea onnitellaan, pitäisikö Venäjän sitten onnitella 100-vuotiaita Baltian maitakin? Jotka eivät todellakaan ole olleet itsenäisiä, vaan osa Venäjän seuraajaa Neuvostoliittoa suurimman osan niinsanotusta itsenäisyydestään? Eri mailla on erilaiset tavat onnitella ja kiittää. Kylläpä Kekkosen aikaan, osattiin juhlia ja onnitelu- sekä kiitospuheita pitää yhteistyö- ja avunantosopimuksen hengessä. – Toisaalta, esimerkiksi virolaiset, kuten olen aikaisemminkin todennut, eivät kiitä vierasmaalaista mistään (varsinkaan suomalaisia), keskenään kyllä vietetään jos minkälaista kissanristiäistä, ollaan maireita ja kiitellään. Olen ajatellut, että pitäkööt juhlansa. Mutta kylläpä tylyttävästä asiakaspalvelusta on tullut juttua laajemminkin. Baltic Guiden päätoimittaja Mikko Virta kirjoitti: ”Palvelun taso Virossa on asia, josta keskustelu ei kai lopu koskaan. Hymytön ja eleetön palvelu tuntuu epäkohteliaalta, mutta pahinta on, jos asiakasta ei huomata ollenkaan. Toki kysymys voi olla myös kulttuurieroista, Virossa eleettömyys ja vaitonaisuus ovat osa normaalia palvelukulttuuria (ulkomaalaisia kohtaan, oma huomautukseni)… Oma osansa palvelutyylissä on myös neuvostoajalla.”  Juupa juu. – Samaan asiaan liittyvät huomioni siitä, kuinka elintaso on noussut hyvintuntemallani paikkakunnalla ja ihmiset ovat silmissä rikastuneet. Suurimman osan vauraudestaan he ovat saaneet, ensin suomalaisten maahan kantamista rahoista ja sitten EU-tukina, joita jokainen kynnellekykenevä on hakenut ja saanut. Kursseja järjestetään varsinkin talvisaikaan, neuvotaan kädestä pitäen tukien hakemista. Osaavat virolaiset kuitenkin pitää hauskaa tukirumban tiimoilla, maata kiertää komediaesitys ”Elagu Eurotoetused!” (Eläköön EU-tuet!) Ei se hölmö ole joka pyytää, vaan se jokaa jakaa varauksettomasti. Ja meillähän sitäpaitsi ollaan niin hölmöjä ja laiskoja, ettei viitsitä nähdä tukien hakemisen vaivaa… –  Oli mitä oli. Kesä on jo pitkällä. Yllätyksekseni huomasin, että elokuu alkaa ylihuomenna. Sitten päästäänkin normaaliin menoon syksyn lähetessä. Säät ovat olleet mitä ovat ja olen tehnyt, mitä olen kyennyt kesän mittaan. Kiitokset annan ilmojen herralle joka tapauksessa suomalaisista mansikoista ja herneistä sekä vielä tomaateista. Niitä on pakko saada hinnalla millä hyvänsä. (Hinnat vaihtelevatkin paljon.)  Ja myös etelämpää tuotuja kirsikoita ja luumuja. Syksyllä on kaikenlaisia herkkuja tarjolla, joten on helppoa olla kasvissyöjä.

ilmaiset asunnot: http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005304087.html

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707282200292454_pi.shtml

 

 


Kommentointi on suljettu.