Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Terveys ja sairaudet,Yleinen

Käytävällä jonotusta

19.05.2016, lila46

Alkuviikosta kävin kahtena aamuna peräkkäin paikallisen terveyskeskuksen (HUS)laboratoriossa. Kyllähän varsinkin vanhempi ihminen on sellainen, että menee lähimpään terveyskeskukseen, siihen, jossa on tottunut käymään, vaikka saatavilla olisi kaikki maailman terveysasemat ja labrat. Tiistaiaamuna tulin paikalle kello kahdeksan. Ovet avataan luullakseni puoli tuntia aikaisemmin, ainakin päätellen siitä, että sain numeron 30 eli 29 jonottajaa oli tullut ennen minua. Plus vielä ajan etukäteen varanneet ja kotona otettujen näytteiden tuojat. Pienehkö terveyskeskus on varmaan aikoinaan ollut ihan riittävä sille asukaspohjalle, jolle se on rakennettu. Viime vuosina kävijämäärä on moninkertaistunut uudisrakentamisen ja uusien asuinalueiden myötä. Laboratorioon jonottamiseen on minimaalisen pieni ”aula”. Istuimet eivät riitä ja jono kiertää ympäri käytäviä. Itsekin seisoin siihen asti, kunnes läheltäni vapautui tuoli. Viimeisten käyntikertojen aikana on aina joku suorastaan maannut lattialla. Niin nytkin, paikalle tullut viimeisillään raskaana ollut nuori nainen lysähti lattialle, mutta eräs vanhempi herrasmies antoi hänelle istumapaikkansa. Vauvan odottaja laskettiin myös jonossa muiden ohi, varsinkin kun hän valitteli runsaasti olotilaansa. Reilun tunnin jonotettuani oli minun vuoroni. Ei mennyt ihan nappiin, kävi ilmi, että minun olisi pitänyt käydä jo maaliskuussa otattamassa osa kokeista. Myöskään 12 ja neljän tunnin määräaikoja en ollut onnistunut noudattamaan. Verikokeet kuitenkin otettiin ja annettiin tarvikkeet pissanäytteen ottoon kotona. Joten, seuraavana aamuna oli jälleen suunnistettava laboratorioon. Lähdin liikkeelle vasta yhdeksän paikkeilla ja koska minulla oli  näyte mukanani, pääsin lähes heti sisälle ja nopeasti uloskin. Taululla näkyi olevan numero 31, eli tahti jonotuksessa oli sama kuin edellisenäkin aamuna. Henkilökunta tekee parhaansa neljän naisen voimalla ja yleensä sopu jonottajien joukossa säilyy. Keskiviikkona  olin tosin kuulevinani jotain suukopua. – Mielelläni toivottaisin Sote-uudistuksen tekijät jonottamaan henkilökohtaisesti (eikä  olemaan kuulopuheiden varassa)  julkisen terveydenhuollon palveluihin, vaikka juuri laboratorioon. Se voisi olla elämänläheinen ja silmiä avaava kokemus. Tervetuloa hyvät päättäjät jonottamaan terveyskeskusten käytäville!

http://www.hs.fi/kotimaa/a1463537189261

http://www.hus.fi/potilaalle/Sivut/default.aspx

Ei ihan halpaa hommaa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1463537080108

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *