Otetaan mitä on

Vuodet eivät ole veljeksiä, sanovat virolaiset. Yhtä vähän päivätkään ovat nykyään veljeksiä, eilisen tuhruisen harmaan lauantain jälkeen koitti aurinkoinen laskiaissunnuntai. Ravintolapäiväkin tänään on. Luulen, että myös tarpeeksi lumisia mäkiä löytyy pulkkamäkeen haluaville, ihan tästä lähistöltä. Perjantain Metro-lehdessä oli Henri Salomaan kirjoittama kolumnni, joka sopi hyvin yhteen aatoksiini Södermalmilla tallatessani. Ajattelin silloin, että kaupungit ovat loppujen lopuksi samanlaisia, kaikissa on ihmisiä, taloja, katuja ja liikennettä. Se, mitä pitää varoa ja väistellä, ovat ihmiset, he ovat arvaamattomia. Kolumnissa sanottiin, että ”kaupunki ei ole sopiva elinympäristö ihmiselle ja yhteensopimattomuus ei itse asiassa johdu ympäristöstä, vaan ongelmana ovat muut ihmiset! Vastaantulijoiden havaitseminen johtaa aivojen ylikuormittumiseen”. http://www.metro.fi/kolumnit/a1387809681559

Väsyn aina suurkaupungeissa helposti ja tulee pakko päästä johonkin syrjemmälle, jossa ei ole niin paljon jengiä. Eilen sain urbaaneja kokemuksia stadissakin. Paikka, jossa olin suunnitellut viettäväni iltapäivän olikin hirveän täysi, koska ystävänpäivän johdosta, joka paikkaan änkesi tuplamäärä ihmisiä. Tietäen kohteen ahtaat tilat en ängennyt jonon jatkoksi, vaan jättäydyin suosiolla ilman kulttuuri- ja taidepläjäystä. Kun kuitenkin olin keskustassa, nautin Bulevardin keväisestä tunnelmasta kävellen. Näin pussaavia ihmisiä ja tuntui ihan kuin olisin ollut Pariisissa! Lähempänä rautatieasemaa ajattelin, että pitää käydä edes shoppailemassa, koska olin liikkeellä vähän turhan panttina. Takaani oli jo pitkään kuulunut vieraskielistä miesten polotusta. Läksin liukuportailla alemmalle tasolle, jolloin joku portaissa takanani seisova kouraisi minut syliinsä. Kun käännyin, näin pikimustan naaman ja valkoiset hampaat. Älähdin vihaisesti ja onneksi portaat olivat jo tulleet alas, joten painuin kiireen vilkkaan vaateliikkeeseen pahasti järkyttyneenä. Onneksi miehet eivät seuranneet. Ehkä oli tarkoitus vain toivottaa mummolle hyvää ystävänpäivää, mutta minun ajatukseni oli: ryöstämään tultiin! Tarkastin kaupassa heti, oliko laukustani viety jotakin. Onneksi ei ollut, ja tein parinkympin heräteostoksen. Vielä aamulla herätessäkin  tapahtuma tuli mieleen. Mutta, sellaistakin kaupunkielämä on, että joutuu yllättäen liian lähelle vieraita ihmisiä ja vaikka itse (suomalaisena) yrittää pitää sopivaa väliä, eivät tungokseen tottuneet muista maista tulleet siitä välitä, joten joutuu heidän koskettamakseen. Ja hallitsevathan suomalaisetkin tönimisen ja tunkemisen taidon. Erityisen pahalta kuitenkin tuntui, että tapaus sattui tutussa paikassa Helsingin keskustassa, eikä esimerkiksi Tukholmassa.