Otetaan mitä on

Viime viikko minulta kului Baltian turneella, jonka yllättäen järjestin itselleni, kun löysin sopivan matkareitin. Olenhan jo muutaman vuoden ajan ollut sitä mieltä, että Baltiasta löytyy kaikki, mitä minä matkaltani haluan. Miksi lennellä maapalloa ristiin rastiin, kun maata pitkin matkustaessa näkee paljon enemmän? No, merta edemmäs on tietenkin lähdettävä, koska elän täällä Suomenniemellä. Mutta 80 kilometrin merimatka ei tunnu missään, päinvastoin se tarjoaa lepohetken niin matkan alussa kuin lopussakin. Tällä kertaa matka virolaisen matkatoimiston (2-kerroksisella) bussilla suuntautui Latvian Liepajasta Palangan, Klaipedan, Nidan ja Kaunasin kautta Liettuan Vilnaan, josta sitten olikin pitkä kotimatka takaisin Tallinnaan. Milloin satoi, milloin paistoi ja yöpyminen oli neljässä hyvin eritasoisessa hotellissa. Virolaisten matkassa kun on, pitää olla valmis kaikenlaisiin epämiellyttäviinkin tapahtumiin sekä sopeutunut ryhmäkuriin. Eikä pitäisi kauhistella mitään. Mutta, kun saavuimme ensimmäisen päivän iltana (jolloin satoi koko päivän) lopultakin majapaikkaamme oli järkytys melkoinen. Matka oli alkanut epäsuotuisissa merkeissä, koska (latvialainen) bussi oli tullut kaksi tuntia myöhässä kuskin kokemattomuuden ja bensiinin loppumisen takia. Toinen, kokeneempi kuljettaja tarttui puikkoihin muistaakseni Riiassa, ja hän sitten ajoikin yksinään koko pitkän reitin läpi. Bussi oli melkoinen romu ja Liepajan suunnan teillä heilui niin paljon, että merisairaaksihan siinä meinasi tulla. Liepajassa tehtiin oppaan johdolla alustava kävelykierros sateessa. – Kun lopulta illalla yhdeksän maissa vaapuimme majapaikkaan, kävi selväksi, että porukka oli jaettu ”lampaisiin ja vuohiin”, ties millä perusteella. Harvat ja valitut pääsivät (erittäin hyvään hotelliin, kuten seuraava päivänä kävi selväksi) keskustaan, kun taas suurin joukko, johon itsekin kuuluin, kuskattiin johonkin sataman läheiselle teollisuusalueelle rappaamatonta neuvostorappiota edustavan kerrostalon eteen. Ahtaasta ovesta kavuttiin ahtaita rappuja kolmannen kerroksen pieneen reception-huoneeseen. Entistä ahtaammaksi käytävän tekivät juniorijalkapalloilijat, joita oli laitokseen majoittunut bussilastillinen ennen meitä ja jotka seisoivat ruokaa odottamassa. Olin maksanut yhdenhengen huoneesta ja sellaiseksi sain kahdella vuoteella varustetun karun kämpän, jossa oli lavuaari nurkassa. Suihkuhuone käytävällä vaikutti kauhujen kammiolta, eikä ovea saanut lukkoon. Ei ollut erikseen pesutiloja naisille ja miehille. – Kaikesta huolimatta olin sitä mieltä, että kait minä voin siellä yhden yön majailla. Virolaiset olivat paljon närkästyneempiä ja sättivät opasta (joka myös oli vaihtunut, koska alkuperäinen oli joutunut sairaalaan) ankarasti. Kauhistelivat vielä sitäkin, kuinka minä suomalaisena voin tyytyä sellaiseen paikkaan? Totta on, etten koskaan muinaisina vuosina Neuvostoliitossa matkustaessanikaan ollut vastaavaan törmännyt!  Aamiaishuone oli niin järkyttävä, etten iljennyt siitä edes ottaa kuvaa. Laitoin oheen kuvan ”hotellin” sisäänkäynnistä, että jokainen osaisi sen kiertää kaukaa. Näyttää olevan ainakin Booking.comin listoilla. Epäselväksi minulle jäi, missäpäin ”hotellia” mainoksen uima-allas ja hyvinvointikeskus sijaitsivat!? – Kyllä, matkailu avartaa ja avaa silmät majapaikkojenkin suhteen.

http://www.priceline.com/economy-hotel-liepaja-liepaja-7131509-hd.hotel-reviews-hotel-guides

Liepaja – Hiekkarantoja ja neuvostoromantiikkaa

http://www.jp27.fi/perinteet/jaakarimuistomerkkeja-latviassa

http://www.hs.fi/politiikka/a1471840811722