Otetaan mitä on

Olipa taas sunnuntain vastaisena yönä ”mahtava” kotiinpaluu tänne Ankeuden Alkulähteille. On se kumma, että kulttuurishokki iskee aina Suomeen tullessa, harvemmin vieraaseen maahan mennessä. Menipä minne tahansa, aina tuntuu kotoisalta. No, Pohjois-Koreassa en ole käynyt, enkä toivottavasti ikinä sinne joudukaan. Siellä tuntuisi varmaan samalta kuin Suomessa… Paremman palvelun ja aurinkoisen ilmaston taakseen jättäneenä, kylmyys ja ankeus löivät heti vastaan.  Oli pimeää, koska oli yö. Olin kuvitellut pääseväni taksilla kotiin vaivattomasti, koska olin viikon aikana tottunut siihen, että taksikyytiä on aina tarjolla halpaan hintaan. Mutta vielä mitä, ei meillä. Taksijono oli pitkä, eikä ensimmäistäkään autoa näkynyt edes tulossa paikalle. Mutta, ei hätää, ehdin juuri bussiin numero 615 ja päätin tehdä kotimatkan pidemmän kaavan mukaan. – On vuosia aikaa siitä, kun olen viimeksi liikkunut Helsingin keskustassa öiseen aikaan viikonloppuna. Olihan siellä vaikka minkälaista viipeltäjää liikkeellä, nuoria tietysti enimmäkseen. Päästyäni rautatientorille ei siellä onneksi kauan tarvinnut seisoskella, kun huomasin oman bussini tulevan päättärille, tosin omituisen haparoivasti ja pysähtyen ensin vähän kauemmas, mutta sitten ottaen spurtin laiturin alkuun. Olin jonossa ensimmäisennä laukkuineni. Kuitenkin kaksi virolaista miestä yritti ängetä edelleni. Siitä hikeentyneenä kiilasin ennen heitä bussiin. Sitähän ei olisi pitänyt tehdä, koska kuskina istuva äijä oli heidän maamiehensä. Tämä Känkkäränkkä alkoi huutaa ja raivota minulle: ”Oled sairas, vai? Oled sairas (kysymys eikä toteamus)”? Väsyneenä en tajunnut mitään, kello oli kaksi yöllä, mutta kun silmät leimuten sitä jankattiin, myönsin olevani sairas ja haluavani kotiin. Leimasin lippuni ja menin matkalaukkuni ja -kassini kanssa istumaan. En välittänyt virolaisten naurunrähähdyksistä, kun äijä kehui näyttäneensä suomalaiselle muttille mitä kuuluu ja kuka käskee. – Mutta ei tässä vielä kaikki. Oli pimeää, enkä jaksanut seurata tuttua reittiä bussin ikkunasta. Pysäkkinäyttö oli  jumiutunut minua edeltävän pysäkin kohdalle, joten ajoin kolme pysäkin väliä liian kauas. Kävelin sitten loppumatkan kotiin matkalaukun ja -kassin kanssa. Vettä satoi. Tervetuloa suomalais-ugrilaisen palvelun pariin!!!

http://www.aurinkomatkat.fi/turkki/alanya 

http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1460692118962