Pulla ei lopu

06.02.2018, lila46

Eilen oli Runebergin päivä ja tänään Valtiopäivien avajaiset. Haluan tänä päivänä onnitella tasavaltamme päämiestä peheineen viime viikon tapahtumista! Juuri tällaista kansa kaipaa (ainakin minä) kaiken epämukavuuden keskellä: iloisia perheuutisia sekä ryhdikästä ja esimerkillistä johtajaa. Harva (eläkeikäinen) mies pääsee perättäisinä päivinä olemaan ensin päähenkilönä omissa virkaanastujaisissaan ja seuraavana päivänä synnytyssairaalassa todistamassa (kolmannen) poikansa syntymää! Tänä vuonna juhlaa ja ilonaiheita on kertynyt heti vuoden alkutaipaleelle. Ja onhan helmikuu muutenkin se kuukausi, jolloin saa syödä makeata mahan täydeltä: runebergin torttuja, laskiaspullia, ystävänpäivän leivoksia, pannukakkua, blinejä ja ties mitä uuden ajan herkkuja. Makea maistuu, vaikkei olekaan tarkoitus ruveta paastoamaan pääsiäisen edellä. Eihän meillä vietetä karnevaali-aikaa, niinkuin katolisissa maissa. Vesi kielellä katselin äsken televisiosta valtiopäivien avajaisten runsaita herkkupöytiä. Olis maistunut minullekin… Karnevaalit tai ei, luonto järjesti kuitenkin omat karnevaalinsa aurinkoisten pakkaspäivien ja oikean talven muodossa. Päivät ovatkin jo pidentyneet. Meikäläisellä on helmikuuhun kerääntynyt vielä muutamia syntymäpäiviäkin, joita yleensä on vietetty perinneleivonnaisten ja tulpppaanien kera. – Hengen ravintoon siirtyäkseni: luen nykyään joka viikko Seura-lehteä, josta löytyy oikeastaan kaikki minua kiinnostavat aihealueet. Tämä on henk.koht. mielipiteeni, en saa korvausta lehden mainostamisesta. Erityisesti Seura kunnostautuu tutkivan journalismin saralla talousaiheissa, ja juttuja on tiheään myös rajan takaa Venäjän lähialueilta. Viime viikolla tulleessa lehden numerossa viisi (1.2.2018) on otsikolla ”Selityshautomo” Jarno Liskin kirjoittama artikkeli Sitrasta. Kiinnostuin heti nähtyäni jutun kuvituksena olevan koko sivun kokoisen pullavuoren. Lisäksi olin jonain lauantai-aamuna nähnyt Ykkösaamussa Sitran yliasiamiehen haastattelun, jossa kävi ilmi, että Kelan puikoista eläkkeelle jäänyt Liisa Hyssälä on nykyään Sitran pullavuoren äärellä. En ollut koko instanssin olemassaoloa tiedostanut pitkiin aikoihin, sillä ”itsenäisen Suomen 50-vuotisjuhlarahasto Sitra” kuulostaa joltakin niin korkealentoiselta, korkeasti koulutettujen ihmisten korkeastipalkatuilta haihatteluilta, että ei sillä voi olla mitään tekemistä tavallisen ihmisen elämän kanssa. Artikkelista luinkin, että eduskunnan alainen rahasto on palkannut Hyssälän ohella toimettomaksi jääneitä poliitikkoja, esim. Jouni Backmanin ja Oras Tynkkysen, mutta on hyvin salaperäinen rahankäyttönsä suhteen. Sitrassa ei ole tietoakaan valtionhallinnon ”tuottavuusohjelmasta”, vaan sen henkilökunta kasvaa koko ajan. Keskimääräinen kuukausipalkka on 5700 euroa. Vertailun vuoksi, Helsingin yliopistossa keskipalkka on (Seuran mukaan) 3600/kuukausi. Joten, mielikuvani Sitrasta oli oikea: korkeasti koulutetut ja kovapalkkaiset asiantuntijat ”toteuttavat hankkeita”, joilla tehostetaan kansantalouden voimavarojen käyttöä… Suurin menoerä hankkeisiin menevistä hankintakuluista ovat Seuran tutkimusten mukaan lukuisat konsulttitoimistoilla teetetyt selvitykset. Yksittäisistä menoeristä neljänneksi suurin on ”kokoustarjoilut”, joihin menee yli puoli miljoonaa euroa vuodessa. – Pulla ei lopu sitralaisten pöydistä, vaikka todellisessa elämässä leipäjonot kasvavat ja niitä ylläpitävä Hursti kamppailee talousvaikeuksien kanssa. Suomessa on niin monenlaista todellisuutta