Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Matkailu,Ruoka ja ruokavaliot,Yleinen

Kylläpä ilahduttaa

10.02.2015, lila46

Tänään minua elähdyttää ennen kaikkea aurinkoinen ja lämmin sää. Kevättä on todellakin ilmassa! Bussipysäkillä seisoessani muistelin, että olin vuosi sitten maapallon toisella puolella San Franciscossa, jossa oli lähes koko ajan samankaltaiset aurinkoiset ilmat. Lämpöä oli päivästä päivään parikymmentä astetta ja pimeä tuli illalla kuuden paikkeilla. Ajattelin, etten pidemmän päälle kuitenkaan viihtyisi siellä. Täällä pohjoisessa nimenomaan vuodenaikojen vaihtelu on virkistävää ja säätelee elämänmenoa. Talven pimeyden kestää, kun tietää, että edessä on pitkä valoisa aika, jolloin ei ole kiirettä nukkumaan. Nyt jo huomaan, että päivä on pidentynyt pari tuntia. Valoja ei tarvitse paljoa enää poltella kahdeksan jälkeen aamulla, eikä illalla ole kiirettä sytyttää ennen viittä.

Minua ei ilahduta se, että muisti on mummolla mennyt niin huonoksi, että kuljetin veljelleni tarkoitettua, kalliilla postimerkillä varustettua, synttärikorttia kolme vuorokautta kassissani muistamatta laittaa sitä postilaatikkoon. Sen sijaan ilahduin kotiin tullessani saamastani Ystävänpäivän kortista, muistaen samalla veljeni kortin. Oli tehtävä uusi reissu sitä vartavasten postittamaan. Ja mikäs oli tehdessä, räystäät tippuivat ja aurinko paistoi aina vaan. Liukasta oli kylläkin. Eilen ilahduin myös Diabetes-lehdessä, jossa oli taas täyttä asiaa meikäläiselle. Pari lukua jäi vielä tämän illan lukuhetkeen.

Antti Heikkilän vaihtoehtoisia ajatuksia: http://www.anttiheikkila.com/blogi/diabetes-vaaliteemana/ diabeteksen hoidosta. Omalta kohdaltani voin sanoa, että sen kerran kun kokeilin karppausta, sain heti pudotettua muutaman kilon. Katson kuitenkin, että tarvitsen kohtuullisesti hiilihydraatteja. Olen leivän syöntiä tosin onnistunut vähentämäänkin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *