Formula 1 VPN-Suomi

Terveys ja sairaudet,Yleinen

Maa jossa oleillaan

22.10.2017, lila46

Aurinkoiset ilmat ovat ilahduttaneet. Minulle ei tärkeintä ole lämpö vaan valo. Toisaalta, joka aamu on herätessäni tuntunut siltä, että jotakin pahaa on tapahtunut ja sitten muistan taannoisen käyntini (kunnallisella) jalkaterapeutilla. Tuntuu siltä, että tässä ”oleiluyhteiskunnassa” terveyspalvelujakin saavat kaikenlaiset muut oleilijat, paitsi eläkeläiset, joiden vähiäkin palveluja karsitaan rankalla kädellä. Tehostamisen nimissä heidät jaetaan vuohiin ja lampaisiin ja taas kerran otetaan niiltä, joille vähimmin on maallista mammonaa kertynyt. Ei tunnu oikeudenmukaiselta, eläkeläiset sentään ovat tehneet jotakin tämän maan hyväksi, eivät pelkästään olleet etuisuuksien saajia. Kun ei niitä etuisuuksia ollut heidän nuoruudessaan. Olisin tätä mieltä, vaikka en itse olisikaan eläkkeellä. – Joka tapauksessa tässä oleillessani olen lukenut tapani mukaan lehtiä. Perjantain HS Metrossa oli Tarja Heinivahon kolumni (joista pidän yleensä aina): Lähellä vaan ei läsnä, ajankohtaisesta aiheesta, kuinka älypuhelin varastaa yhä isomman osan ihmisten ajasta. Paitsi, ei minulla, koska eläkeläisenä en katso laitetta tarvitsevani. Tuttua kuitenkin on kirjoittajan kuvaus siitä, kuinka ravintolan pöydässäkin oleillaan fyysisesti paikalla mutta ei läsnä.  Kännykkään tuijottaminen on kiinnostavampaa kuin pöytäseurueen kanssa keskustelu. Kyllä minä ainakin sellaisissa tilanteissa loukkaannun ja tunnen itseni entistäkin vähäarvoisemmaksi. – Sunnuntaisuomalaisessa oli Jukka Piiraisen haastattelu, jossa hän sanoo, että pakolaiskysymyksissä ongelmia hyssytellään tai niistä vaietaan. Brysselissäkin asuneena Molenbeekin lähiö on hänelle tuttu. Aluetta kutsutaan ”Jihadistaniksi”, eikä aiheetta…  ”– Avun tarpeessa olevat pitäisi seuloa jo ennen kuin he tulevat tänne. Hädänalaisia täytyy auttaa, mutta en hyväksy sitä, että systeemiä käytetään väärin ja kaikkia autetaan. Siinä tehdään karhunpalvelus myös apua tarvitseville”, sanoo Jukka Piirainen. (linkki alla)  – Onhan se koettu, tänne tulevat ne, joilla on rahaa ja kuntoa selviytyä matkasta. Sen jälkeen elämä onkin pelkkää oleilua. Vanhat, köyhät ja sairaat eivät pysty omin avuin pakenemaan, vaan joutuvat jäämään sodan jalkoihin vanhaan maahan.

Wihuri: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005418524.html

työt ei kiinnosta? https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005415140.html

karhunpalvelus: http://www.ksml.fi/teemat/sunnuntaisuomalainen/Jukka-oli-pakolaisleirin-johtajana-Kreikassa-Maahantulijoiden-tulisi-osata-kielt%C3%A4-jolla-he-tulisivat-kohdemaassa-toimeen/1045781

niin minäkin; http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/201710192200470462_rk.shtml 

historia on opettanut  https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005418399.html

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *