Lainaa.com

Ulkomaat,Yleinen

Tunkua

31.08.2017, lila46

Nykyisten kansainvaellusten aikana on tunkua etelästä pohjoiseen. Eurooppa jää jalkoihin tällä menolla, kun etelästä tulevat etsivät parempia elinoloja jopa täältä viimeiseltä rannalta. Monet löytävätkin varsin lokoisat olot, kun täällä ei tulijoita karsita. Miksi karsimaan, koska korkeat poliisivirkamiehet ja syyttäjätkin ovat itse syytettyinä. Miksi vaatia tulijoilta enempää? Tervetuloa vain kaikki kriminaalit! – Mutta, minua tämä nykymeno Suomessa karmii sen verran paljon, että ajattelin, pitäisikö tästä lähteä itse pakolaiseksi? Kukaan ei kaipaisi, sillä köyhällä eläkeläisellä (varsinkaan naisella) ei ystäviä ole sen enempää hallituksessa, kuin oppositiossakaan. Syynä pakolaisuuteeni olisi törkeä ikärasismi ja syrjintä sukupuoleni takia. Hyvästi maailman Vihrein maa! En saa täällä tarvitsemaani terveydellistä hoitoa (hammas- ja erikoislääkärit, fysioterapia, muusta terapiasta puhumattakaan.) Kukaan ei välitä oikeuksistani saada riittävä toimeentulo, eikä siitä, että minulla olisi ikäkauteeni sopiva asunto, josta pääsisin edullisesti julkisella liikenteellä liikkumaan. Ja että saisin istumapaikan joutumatta sitä anelemaan. Ketään ei kiinnosta, otanko lääkkeeni tai onko minulla rahaa niitä ostaa. Puhumattakaan siitä, että kiinnostaako ketään olenko elävä vai kuollut.  Tunnen itseni vainotuksi ikäni ja sukupuoleni tähden. – Minun jaloillani ei enää Euroopan läpi lähdetä marssimaan, mutta nostan kuukausieläkkeeni ja jätän vuokran maksamatta. Laivaliput ovat halpoja, ja niin ovat bussiliputkin Baltiassa. Matkan varrella voin anella turvapaikkaa eri maista, koska passia en enää uusi (pakolaisena se on turha asikirja) ja muistini on huono. Sanon nimen, mikä sattuu mieleen tulemaan, eikä iän ja kansallisuuden muistamisellakaan mitään väliä olisi. Terroristiksi minua tuskin epäiltäisiin ulkonäön perusteella. ”Tervemenoa!” sanoisi 100-vuotias synnyinmaani. ”Mene muualle valittamaan!” – Ehkä rahani riittäisivät Saksaan asti ja Angela ottaisi minut hoiviinsa? Tai ehkä ei, ehkä hänkin katsoisi, ettei minusta ole hänen maalleen mitään hyötyä.

”Jihadismi on uskonnollista terrorismia, jonka pyrkimys on muuttaa yhteiskunta islamilaiseksi väkivallan kautta, hajottaa yhteiskuntarakenne ja samalla herätellä maallistuneita muslimeita huomaamaan että he elävät synnillisesti.” (Atte Kaleva)
https://areena.yle.fi/1-3861360

Kansainvaelluksille ei näy loppua.

uskomatonta touhua: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005345630.html

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005346254.html

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *