Otetaan mitä on

Tammikuu on aina ollut mielestäni kuukausista pisin, siinä missä helmikuu on lyhyin. Onhan kuukaudessa jo 31 päivääkin, mutta henkisessä mielessäkin siitä pitää vain päästä jotenkin yli. Tänä vuonna on tuntunut erittäin pitkältä, kun ei ole ollut mitään odotettavaa. Tämä viimeinen viikko sairasteluineen tosin meni yllättävän nopeasti, huomenna on jo perjantai ja viikonloppuna alkaakin lyhyt helmikuu. Eilisen päivän selviydyin aamu- ja iltapalan voimalla, koska mieli ei tehnyt syömistä. Illalla oli pakko tankata, ettei verensokeri (joka tosin oli pysytellyt pari vuorokautta liian korkealla) romahtaisi yöllä. Painon- ja taloudenhallinnallisestihan tällainen kuuri on kannattava, vaikka en vapaaehtoisesti siihen rupeaisikaan. Tänään hoipuin ensimmäisen kerran tällä viikolla kauppaan. Pakko ei olisi ollut vieläkään, mutta kaipasin ulkoilmaa. Liukasta oli ja tuuli jäätävästi. Matka, joka tavallisessa olotilassani ei tunnu missään, oli nyt kymmenen kertaa pidempi. Ostokseni: kilo banaaneja sekä kilo verigreippejä (ainut sitrushedelmä, jota pystyn syömään), tarjouskeitto, tomaattimurskapurkki ja voicroissantti, päivän piristykseksi, maksoivat alle viisi euroa. Ei ruoka mielestäni liian kalliilta vaikuta arkipäivänä, jolloin ostokseni ovat pieniä. Vasta viikonlopun ostokset tuntuvat kalliilta, mutta niillähän selviää useamman päivän, näin yksinelävänä. Takaisin tullessa huippasi, pelkäsin, etten pääsisi tuupertumatta kotiin ja pää oli tuulesta huolimatta hiestä märkänä. Verensokeri oli tehnyt äkkilaskeutumisen ja oli alle neljän. Mutta, päivän kuntoilu on tehty ja voin viettää hyvällä omalla tunnolla loppupäivän sisätiloissa lehtiä lukien, joita näin kuun vaihteessa tulikin useampia. Ja tuleehan ykköseltä tämän ajan ainoa oikea hupiohjelma eli Eduskunnan kyselytunti.

Harmittaa vain, että juuri tänä iltana on myös tilaisuus, jossa olisin halunnut olla läsnä, Hesarin järjestämä keskustelu sananvapaudesta: Mitä Suomessa ei saa sanoa? Aiheesta keskustelevat esimerkiksi koomikko Ali Jahangiri ja ohjaaja Susanna Kuparinen. Surku, mutta en vain jaksa.. (Tulee kyllä suorana HSTV:ssä klo 17-18.30 ja keskustelu käynnissä myös verkossa). Lukemisesta puheenollen, vuoden ensimmäinen Voima-lehden numero on ilmestynyt. Viime vuonnahan koko toimituksen väki irtisanoutui, mutta siitä huolimatta ajankohtaista ja tanakkaa tekstiä on taas jaossa. En ole tutkinut, minkä polittisen tai ideologisen suuntauksen kannattajia julkaisijat ovat, koska se ei kiinnosta minua, mutta sen tiedän, että lehdestä löytää juttuja, joita ei muualla uskalleta sanoa ja julkaista. Tällä kerralla on esimerkiksi Pariisin terrori-iskua valoittava artikkeli: Eurooppa astui vaaralliseen ansaan. Ilmaislehti kannattaa ottaa mukaan vaikka työmatkalukemiseksi.

Voima