En erityisemmin ole pelännyt terroristien rekkahyökkäyksien mahdollisuutta Helsingissä. Mutta eilen sain sellaista kyytiä, että aloin pelätä paikallisliikenteen bussiin astumista ja katson entistä tarkemmin, minkänäköinen henkilö ratin takana istuu, ennen kuin uskaltaudun sisään. En ole ennen sellaista kyytiä saanut, enkä koskaan olisi toivonut sellaiseen joutuvanikaan. Lähdin eilen iltapäivällä kuulemaan silmälääkärin tuomiota Ruskeasuolle. Ennen matkustin mielelläni bussilla 57, jos oli sinnepäin menoa. Hyvin matka sujui nytkin, kunnes kuljettaja vaihtui maahanmuuttajaksi Ilmalassa, jolloin minulla oli enää pari pysäkkiä jäljellä ennen poisjäämistä. Bussi oli lähes tyhjä, istuin takaosan korokkeen ensimmäisellä rivillä oven vieressä. Olin soittanut kelloa ja valmistauduin nousemaan ylös jäädäkseni pois, kun kuski teki sen luokan äkkijarrutuksen, että paiskauduin voimalla päin oven toisella puolella olevaa kaidetta ja siitä lattialle. Siinä mummo lensi kuin leppäkeihäs. Jotenkin sain hilauduttua ylös itsekseni kaiteesta roikkuen. Kuskia ja harvoja matkustajatovereita ei rymähdys häirinnyt. Pois lähtiessäni huusin vain, että ”enpä ole ennen lentänyt tällä tavalla!” ja jäin ulos, mitä olisin muutakaan voinut tehdä? Tarkoitukseni oli ollut kävellä lyhyehkö matka Tilkkaan, mutta tuossa tilanteessa se ei ollut mahdollista. Sydän hakkasi kuin viimeistä päivää ja jalat vapisivat. Kipuja en siinä vaiheessa vielä tuntenut mutta shokki oli melkoinen. – Vasta istuttuani hyvän tovin käytävässä odottamassa vuoroani hengitys tasaantui ja vapina lakkasi. Silmälääkärin loppulausunto ei parantanut mielialaani, mutta siinähän sekin meni samoilla kivuilla. Takaisin tulo oli myös yhtä tuskaa, kun en nähnyt paljon mitään, mutta ruuhakabussien kuljettajat olivat rauhallisia ja jopa ystävällisiä. Kirjoitin HKL:lle lyhyen kuvauksen tapahtuneesta, mutta mitäpä se auttaa. Ihan turhaa, joko vika oli oman itseni tai sitten tulee vastaukseksi pelkkää ”hyvää päivää kirvesvartta” -tekstiä. Päivystykseen ei huvittanut mennä, osaan minä särkylääkettä ottaa ilman lääkäriäkin. Aamulla herätessäni vasen kylki oli mustelmilla, kädet särkivät olkapäistä sormenpäihin (oikea käsi pahemmin) ja jalat polvista varpaisiin. Tämänkin kirjoittaminen on yhtä tuskaa. Onneksi tuli lämmintä, jolloin ei ehkä kolota niin paljon ja vihreys piristää mieltä. Toivon, että luonto hoitaa tehtävänsä.
Kyseisen maahanmuuttajataustaisen työntekijän aiheuttamasta järkytyksestä ja kivuista johtuen muistin lukeneeni lisääntyneestä maahanmuutosta. Toisin kuin Viro (jossa elitaso on heikompi kuin Syyriassa ja Irakissa, ainakin ennen sotaa), Suomi on haluttu kohde. Tuskin on toivuttu irakilaisten massamuutosta pari vuotta sitten tänne, kun kaikessa hiljaisuudessa viime vuonna on Suomeen muuttanut 34 905 ihmistä. Sanottakoon heitä vaikka ”mukavuuspakolaisiksi” tai siirtolaisiksi. Kolmen kärki (totta kai): Irak, Venäjä ja Afganistan, Somalia arvatenkin neljäntenä. Ei tämä minusta ole oikein, ei kansainvälisyyttä pitäisi tavoitella hinnalla millä hyvänsä, vaan pitäisi valita sellaista väkeä, josta on yhteiskunnalle hyötyä ja joka integroituu ilman suurmoskeijaakin. – Ja vaikka Trumpin maassa puolustetaan paperittomia ja laittomia maassaoleskelijoita, se johtuu siitä, että he osaltaan halpana työvoimana pyörittävät maan taloutta. Suomessa paperittomat pyörittävät vain rikollisuutta ja sosiaalihuoltoa. Ja kirkkoa.
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3518187/Paperittomien+maaran+arvioidaan+lisaantyvan+Suomessa
http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/201705182200145911_ir.shtml
Merkinnät RSS-syötteenä