Kuplat puhkeavat

16.05.2017, lila46

Totuuden sanoja tai Huutavan Ääntä korvessa harvoin enää nykyään kuulee tässä ”post-truth” -yhteiskunnassa. Vai onko mitään totuutta ollutkaan? Onko oikeasti ollut totuudenjälkeistä aikaa edeltänyttä totuuden aikaa? Eiköhän jokainen puhu omaa enemmän tai vähemmän muunneltua totuuttaan? Donald Trump showmiehenä tunnusti toden ja fiktion rajan merkityksettömyyden. (Aihetta pohtii itseni lisäksi Timo Harjuniemi/Voima 4/2017). – En ole runojen ystävä, mutta paras runo, jonka tiedän, on sosialisti Rosa Luxemburgin kirjoittama ja kuuluu suurinpiirtein näin: ”Ruusu on ruusu on ruusu…” (Olen varmaan ennenkin sanonut edellämainitun..) Sopii hyvin tähän keväiseen ruusujen aikaan, vaikka elämä ei kovin ruusuiselta tunnukaan. Helpommalta kuitenkin auringon ja valon myötä. – Mielestäni se, että vaihtaa kantaansa ja luopuu siitä, mitä on aikaisemmin pitänyt (ainoana) totuutena ei ole aina pelkkää takinkääntöä. Ihminen kehittyy iän myötä (toivottavasti) ja tajuaa asioita eri tavalla, kuin ennen. Köyhyys ei aina jalosta, eivätkä rikkaat aina ole ahneita törkimyksiä (toivottavasti). Ja värisokealla menevät punainen ja vihreä sekaisin. Väriä voi vaihtaa muutenkin. Muuten ei olisi ollut esimerkiksi uskonpuhdistusta tai Ranskan vallankumousta. Eri juttu on, seurasiko niistä jotakin parempaa kuin ennen, mutta ainakin yritettiin parantaa olevia oloja. Ja jos on itsensä johonkin kuplaan ahtanut, olo siellä voi ajan mittaan käydä ahtaaksi. Poks. Poks.