Nyt on menossa sellainen juhlakausi, että on vaikea tietää, mikä viikonpäivä on kulloinkin menossa. Eilen tuntui ihan sunnuntailta, mutta nyt onkin perjantai ja taas viikonloppu tulossa! On niin pimeää ja sateista, että hyvistä aikomuksistani huolimatta taidan viettää tämänkin päivän lehtiä lukien ja sanaristikoita täyttäen sekä kirjaan uppoutuen. Enhän luvannut mitään. Se hyvä puoli tässä päivässä on, että ulkona ei ole liukasta. Vesisade on sulattanut jäiset tiet. Jäljelle jääneet jäät pystyy kiertämään. Välillä oli aika, jolloin en pystynyt käymään edes roskiksella, koska alaspäin viettävä piha oli liukkaan jäätikön peitossa ja hiekoittamaton. On todellinen koiranilma. Vaikkei se vastaantulleita koiria tuntunut haittaavan, yhtä iloisina ne tepsuttivat, kuin aina.
Jouluruokien kanssa olen päässyt voitolle. Aamulla söin viimeiset siivut kinkkua ja viimeisen joulutortun. Lanttu- ja porkkanalaatikot loppuivat onneksi jo ennen uutta vuotta. Vaikka pidänkin niistä, alkoi niiden jokapäiväinen syöminen tympäistä, niinkuin rosollinkin. Koska tiesin oleskelevani joulun yksikseni, en suuria määriä ruokaa hamstrannutkaan. Kovimman vastuksen on tarjonnut riisipuuro, jota tyhmyyttäni keitin koko litran maitotölkistä. Vatsani sietää maitoa vain pieninä määrinä. Ensi jouluna puuro on keitettävä mantelimaidosta tai vastaavasta, joka ei ole lehmää nähnytkään. Ja puolta pienempi annos. Ensin söin huttua sekahedelmäkeiton kanssa, sitten tein osasta jonkinlaista vanukasta kermavaahdon, turkkilaisen jukurtin ja sitruunamehun kanssa. Vieläkin oli puoli kattilallista puuroa jäljellä, kun muistin vanhan tuttavani Ahvenanmaan pannukakun. Helppo homma, lisäsin munaa, vehnäjauhoja ja kardemummaa ja paistoin uunissa. Tuloksena oli verraton herkku, jota nautiskelin puolukkahillon kanssa. (Ottamani ruokakuvat eivät ole ehkä omiaan herättämään ruokahalua, ne on räpsästy kännykällä todisteeksi tavallisen ihmisen tuotoksesta.)
Merkinnät RSS-syötteenä