Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Vanhuudessako viisaus

23.04.2017, lila46

Aamun lumisadetta katsellessa oli vaikea tajuta, miten pitkällä kevät jo on. Terminen kevät alkoi kuukausi sitten, mutta siihen se pysähtyikin. Kuitenkin, käydessäni käyskentelemässä normaalia pidemmän lenkin joen varressa havaitsin paljon merkkejä kevään etenemisestä. Näin ensimmäiset valkovuokot, joita joku oli jo kiirehtinyt keräämäänkin, näin puiden ja puskien puhkeamistaan odottavat silmut ja kuulin lintujen moniäänisen konsertin, joka oli sulosointuja korville. Siinä pahinkin tinnitus hellitti! Kylmä ei ollut, ilma oli lauha ja kuten vastaantullut tuttava totesi: erittäin happipitoinen ja helppo hengittää. Kesä on väistämättä lähellä. – Viime päivinä kuunnellessani ikääntyneiden auktoriteettien puheita, olen ajatellut, että kyllä ihmisen pitäisi itse osata vetäytyä julkisuudesta, eikä tunkea itsepäisesti mukaan vanhentuneiden aatteidensa kanssa. Vanhuus ei välttämättä tuo viisautta (kokemusta on itsellänikin), vaan pysähtyneisyyttä ja vanhaan takertumista. Viisaita ovat ne, jotka itse osaavat luopua vallasta. Kun ajattelee kunnianarvoisen paavinkin juttuja, niin ei voi kuin puistella päätään. Roomalaiskatolilaisilta on kai yhäkin (minulla ei ole tarkkaa tietoa) edelleen kielletty abortin lisäksi syntyvyyden säännöstely sekä avioero. Kielloista ei kuitenkaan välitetä maallistuneissa maissa (esim. Italia ja Ranska). Toisaalta suurin osa roomalaiskatolilaisista asuu Etelä-Amerikassa (pitäisi paavin se tietää) ja on heitä väkirikkaissa Aasian ja Afrikankin maissa. Paavi moitti valkoihoisia eurooppalaisia siitä, että he kieltäytyvät hankkimasta lapsia. Maapallon väkiluku jatkaa kasvamistaan siitä huolimatta. Ei millään pahalla, mutta totuus on se, että Italiastakin koulutettu väki joutuu hakemaan elantoaan muista maista. Paoksikin sitä sanotaan. Toisaalta meren yli tulee toisenlaisia pakolaisia, lisääntymishaluista oppimatonta väkeä, salakuljettajien tuomana kiihtyvällä vauhdilla. Italia on käsittääkseni palauttanut kaikkein vähiten sinne laittomasti tulleita, joten eipä väkimäärä siellä vähene. Korvaavatko tulijat poismuuttaneita ja ovatko roomalaiskatolilaisia, se on toinen juttu.

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005181178.html

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005178453.html

monenlaisia käännynnäisiä: http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Kolme-miest%C3%A4-kiersi-vastaanottokeskuksissa-kehumassa-Isist%C3%A4/970529#cxrecs_s

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *