Tallustellessani viime kuussa Berliinissä näin oheisen käden kelloineen. Minusta se oli mieleenpainuva yhdistelmä. Viime päivien ja tulevienkin uutisten perusteella tuli entistä vahvemmin mieleen, että hetki voi lyödä kenelle hyvänsä missä hyvänsä.
Kotonahan tunnetusti kuolee kaikken eniten ihmisiä. Ja joka hetki, kun pistät nenäsi ovesta ulos antaudut liukastumisen, kaatumisen, liikenteen uhriksi joutumisen, ryöstön ja väkivallan vaaraan. Ja terrori-iskun. Turvapaikkoja ei ole enää, äkillinen kuolema voi kohdata ketä vain, turha on maahanmuutajien vedota siihen, että ”he kuolevat, jos heidät palautetaan lähtömaihinsa”. Kysyn vain kuka tänne on (tähän mennessä) jäänyt? Kuolema on elämän luonnollinen loppu, joillekin se vain tulee aikaisemmin kuin toisille. Eikö ihmisenä oloon liity tietoisuus lähestyvästä lopusta? Vanhuksia ja sairaita kuolee paljon juuri keväällä, vuodenaikojen vaihtuminen koettelee. Niiden, jotka jäävät talven jäljiltä eloon, on aika herätä horroksesta ja ryhtyä toimeliaaksi, enää ei voi pimeyteen vedota. Koskee erityisesti itseäni!
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201704032200096162_tb.shtml
Merkinnät RSS-syötteenä