Otetaan mitä on

Siniristilippumme liehuu taas synkän sadeilman keskellä. Sibeliustako tänään juhlitaan? Suoriuduin aamulla ulos postiin ja ostoksille, bussit olivat täynnä ja myöhässä tässä ankeudessa. Kirjoitin eilen muutamat joulukorttini punaisessa kuoressa lähetettäviksi. Kaksi postimerkkiä puuttui ja kävin ne aamulla ostamassa, mutta kun en niitä heti liimannut, eivät ne ilmeisesti kotiin asti tulleetkaan. Huomenna on ostettava uudet. Kinesioteipin hinta oli noussut pari euroa viime kesäisestä Tarjoustalossa. Siinähän ne tämän päivän tärkeimmät tapahtumat olikin. Piemeydessä muistelin, että viikko sitten, viime maanantaina, nautin Antalyan auringonpaisteesta sinisen meren ääressä, jossa kesyt koirat paimensivat harvoja turistilaumoja.  Aurinkoiset muistot ovat suorastaan hengissäpitävä voima näinä joulunalusviikkoina.

Linnan juhlia katselin normaaliin tapaan itsenäisyyspäivän iltana. Mutta, olen todellakin tullut vanhaksi, koska kättelyn seuraaminen pitkästytti minua, ensimmäistä kertaa. Minkäälainen asu jonossa ei oikein sykähdyttänyt. Illan kaunein ihminen oli minun mielestäni presidentin puoliso Jenni. Hän oli kuin Lumikki. Kaikki puolsi tuota mielikuvaa: hiukset, ryhti ja puvun kangas ja väri, pienet puffihihat.  Kääpiöistä en tiedä.. Ja niin cool hän on muutenkin niin nuoreksi naiseksi. Netistä näin pätkän ”tätä ei teeveessä näytetty”, jossa lähes Jennin päähän putoaa ylhäältä parvelta kesken kättelyn naisten iltalaukku. Jenni seisoo tyynenä paikoillaan, kun adjutantti poimii laukun maasta hänen laahuksensa päältä tai vierestä. Se oli vaikuttava kohtaus! Linnanjuhlien pukukoodista olen samaa mieltä Tuija Braxin kanssa, joka totesi, että hänet on kutsuttu paikalle nimenomaan kansanedustajana ja hän pukeutuu asemansa mukaan hillityn juhlavasti. Toista olivat menneiden vuosien naiskansanedustajat, jotka pitivät linnan juhlia lähinnä kauneuskilpailuna ja areenana tuoda esiin omaa egoaan ja eleganssiaan. Hyi! Arvokkuus on kauniimpaa kuin seksikkyys, jota varten on muut areenat.