Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Rouheaa ja valkoista

23.10.2014, lila46

Kun läksin kauppareissulleni taivaalta tuli jotakin mannaryynin tapaista pientä raetta. Samaa manna on yhä maassakin. Onko se ensilumi? En osaa sanoa. Joka tapauksessa ihmisiä oli hirveän vähän liikkeellä, bussissakin vain yksi matkustaja lisäkseni. Liukkauttako pelättiin? Mielestäni ei ollut vielä lainkaan talvisen liukasta. Tänään saa reippailu jäädä myös minulta vähäisemmäksi, koska eilen lenkkeilin kahteen otteeseen aurinkoisessa säässä.

Kotona on nyt kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä: luettavia lehtiä ja kirjoja sekä (taas) matonkudekäsityö. Löysin viime viikolla kellarikomerosta aikaisemman muuttoni yhteydessä leikkaamani vaaleat matonkuteet. Rupesin virkkaamaan niistä mattoa sängyn viereen. Miksi ostaa uutta, jos itsellä on kierrätysmateriaalia ja aikaa. Olen kyllästynyt pyöreän muodon virkkaamiseen, joten tällä kerralla teen suorakaiteen muotoisen maton. Reunoja on vähän vaikea saada tasaisiksi, vaikka pitääkin silmukkamäärän samana. Seuraavalla kerralla virkkaan soikean maton, joita olen nähnyt amerikkalaisissa elokuvissa.Mielestäni maton pitää olla tukeva, joten otan koukulle silmukan molemmat reunat. Löperöitä pitsikuvioita en matoissa harrasta. Niitä olisi sitäpaitsi vaikeampi tehdäkin telkkaria katsellessa. Rouheeta pitää ja saa olla!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *