Otetaan mitä on

Jaahas. Taas se joulunalusaika alkaa. Totta on, että mitä vanhemmaksi tulet, sitä nopeammin vuodet kiiruhtavat ja taas on kohta joulu. Viikon sisällä kävin katsomassa kaksi ennakkonäytöstä. Äitinä en sano yhtään mitään, mutta ensimmäinen esitys oli erittäin ammattimaisesti toteutettu ”Äitikortti, näytelmä lisääntymisestä” Kansallisteatterin Willensaunassa. Kuuden henkilön voimalla käytiin läpi lapsen ”hankkimisen” ja saamisen eri vaiheita. Meno oli sen verran intensiivistä, että pelkäsin Kreetta Salmisen synnytyksen oikeasti käynnistyvän! Ystäväni kanssa (molemmat äitejä) ihmettelimme näyttelijöiden henkistä ja fyysistä kestävyyttä. Jos äitiys oli ennen melko yksinäistä puuhaa, nykyään sekin on projekti ja hiekkalaatikolla taistelevat äitiyden eri suuntaukset: luomuäidit, uraäidit, hipsteriäidit, mitä heitä lieneekään.. Toinen näkemäni näytelmä oli erittäin harrastajamainen Tsehovin ”Kirsikkapuisto” Työväenopiston Opistoteatterin näyttelemänä. Olen joskus aikaisemmin (20 vuotta sitten?) nähnyt uudemman version ”Kirsikkapuutarha” Kansallisteatterissa. Nyt  Eino Kaliman käännös tuntui  auttamatta vanhanaikaiselta ja huvittavaltakin. Muissa kielissä runsaasti viljeltävät hellittelysanat kun eivät vain tunnu aidoilta suomalaisen suussa.. Joka tapauksessa, äitihän siinäkin on pääosassa, huikentelevainen ja tuhlaavainen leskirouva Ranjevskaja.  Tultuani työväenopistolta seurasin ”Inhimillinen tekijä” -ohjelmaa, jossa siinäkin oli vain naissrooleja. Näyttelijä Essi Hellén kertoi sairastamastaan ykköstyypin diabeteksesta. Suosittelen kaikkia katsomaan ohjelman uusintana ykköseltä tai Ylen Areenasta. Vaikka diabetesta sairastetaan eniten maailmassa Pohjoismaissa (viikinkien jälkeläiset), harva ymmärtää miten vakava sairaus diabetes on. Kakkostyypin diabetes lisääntyy hurjasti, mutta siihen voi elintavoillaan ja valinnoillaan vaikuttaa. Ylensä parhaita ”diabetesasiantuntijoita” ovat ne, joilla on tuttavapiirissä joku kakkostyyppiläinen, Vähänpä he tietävät.  – Ja lisää naisasiaa. Kun nainen pääsee huomattavaan asemaan, vaikka ministeriksi, häntä on helpompi loukata ja häväistä kaivamalla, hamasta ties kuinka kaukaa menneisyydestä, hänen tekemiään rikkeitä/mokia tms. moskaa. Nyt on vuorossa Hanna Mäntylä, joka on yrittänyt kohentaa syntyperäisen suomalaisen köyhän asemaa. Aina ollaan sutena toisten kimpussa. Sitähän se suomalaisuus on, pienten asioiden kanssa askartelua ilkeässä ja kateellisessa mielessä. Nyt siirrän ajatteluni aurikoiseen Espanjaan ja rupean odottamaan keväällä täällä ensi-iltansa saavaa Almodovarin ”Julieta” -elokuvaa, joka, tietenkin on kuvaus vahvoista naiskohtaloista. http://areena.yle.fi/1-2454469