Mikäli ilma ei osaa päättää minkälainen olisi, pitää ihmisen itsensä tietää mitä haluaa tehdä, olisipa ilma mikä hyvänsä. Päätin tänä aamuna lähteä käymään Seurasaaressa, jossa viime vuonna taisi jäädä käymättä. Lähdin hyvissä ajoin liikkeelle ja melkoisen rengasmatkan lopulta teinkin. Aina se kotiolot voitti! Koko päivänä ei satanut, saaren keskustassa oli jopa hiostava helle, joten oli pakko hakeutua rantareitille. Uimarannalla oli uimareita, veden lämpötila näytti olevan 17 astetta. Pulaa kävijöistä ei myöskään ollut, vaikkei venäläisiä turistien joukossa ollutkaan (onhan heitä meillä omasta takaakin). Aasialaisten lisäksi oli englannin- ja saksankielisiä ryhmiä. Ohitettuani jätskikioskin jonon ja sillan sekä kioskinedustan tungoksen pääsin ”selville vesille”ja join kahvit (suuri kuppi 3,50 euroa) Antintalon liiterikahvilassa. Paikka paikoin sai nauttia luonnonrauhasta, oli niin hiljaista. Vasta Meilahdessa tajusin, että on oikeasti jo keskikesä, niin rehevää ja tuoksuvaa oli ja kostean hiostavaa. Vaikka olisi kuinka mestarivalokuvaaja, voi vangita vain yhden silmänräpäyksen tietystä paikaista kuvaansa. Tuoksut ja äänet jäävät puuttumaan. Aito luonto on parempi kuin paraskaan valokuva! Hieno päivä tänään. Ostin herneitä ja kirsikoita sen kunniaksi. Eikä tarvinnut kuunnella Kreikan vääntöä ja kääntöä (on todellakin hymy Tsiprasilta hävinnyt) eikä Suomen työttömyyslukuja. – Taas luin miten Suomen virkakoneisto on onnistunut hilaamaan palkkojaan ylös, samaan aikaan kun työttömien armeija vain kasvaa, ja työllistämisrahat ovat loppu. TE-keskuksista on siirretty virkailijat muualle, varmaankin paremmin palkattuihin hommiin.. Voiko selvemmin olla kahden kerroksen väkeä? http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/87820-jaatava-havainto-tilastoista-suomi-eun-palkkarohmu (kts. kommentit)
http://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaari
Merkinnät RSS-syötteenä