Kenen kengissä seisot

13.06.2018, lila46

Jos puhutaan kenkien koosta kuvainnollisessa mielessä, meikäläinen ei ole koskaan päässyt isokenkäisten joukkoon, kengänkokoni on ollut hyvin pieni yhteiskunnan asteikolla ja nyt huvennut olemattomaksi… Mutta, käytännössä kenkäni ovat nyt kaksi numeroa suuremmat kuin nuoruudessa. Totta kai se oli silloin turhamaisuuttakin, että ”piikkareilla” piti sipsuttaa (mikä sinänsä ei niin vaikeaa ollutkaan, kun sen oppi) ja siitä hienostelusta sain loppuiäkseni mahtavat vaivaisenluut. Nuorena ihmettelin sitä, että miksi vanhoilla naisilla on niin suuret kengät, jotkut näyttivät käyttävän miestenkenkiäkin? Enpähän ihmettele enää. Tärkeintä on, että kengät ovat väljät, eivätkä mielellään aiheuta minkäänlaista kipua. Matalahkotkaan korkokengät eivät jalkateriini enää tunnu mahtuvan. – Totta puhuen, seisominen omissakin kengissä on paljon raskaampaa kuin kävely. Sen huomasin taas tänään Diabetesyhdistyksen syntymäpäivillä joutuessani seisoen kuuntelemaan sinänäsä hyvää ja tietoantavaa ohjelmaa. En tiedä, olivatko tuolit loppuneet kesken, kun noin puolelle yleisöstä oli varattu vain seisomapaikat? Ensiksi tulleet tietenkin istuivat. Varsin kummallista se oli siksi, että suurin osa vieraistahan oli ikääntyneitä diabeetikkoja, joista monet liikkuivat apuvälineiden kanssa. – Itseäni vaivasivat lisäksi toisapäiväisellä Alppilan kävelykierroksella kipeytyneet polvet, jotka tekivät seisomisesta yhtä tuskaa. Kävelykierros oli hieno ja keräsi osanottajia (varmaankin) satakunta, muttakun maasto oli mäkistä ja rappusia oli paljon, kuluneet polveni rupesivat vihoittelemaan. Siitä huolimatta könkkäsin eilen Stadin kundin ja friidun valintaa seuraamaan. Eikä lepoa ole tiedossa ennen viikonloppua. Liikunta ei aina ole lääkettä, vaan vahat luut vaativat lepuuttamista.