Otetaan mitä on

Tänään on vuoden lyhyin päivä, minulle, jolloin tuntuu, että olen koko ajan tunnin myöhässä normaalista päiväaikataulustani. En puutu kellonaikojen siirtelyyn sen kummemmin, sanonpahan vaan, että hölmöläisten touhua: leikataan peiton toisesta päästä ja lisätään sama pala toiseen päähän.. En ymmärrä, mitä energiansäästöä syntyy siitä, että illalla on valoisaa pitempään, kun aamulla vastaavasti on pimeää kauemmin? – Tänäänhän pitäisi periaattessa olla iloinen päivä (sen kunniaksi laitoin Ruotsissa ottamani iloisen kuvan oheen), mutta mieleni synkistyi äsken, kun rupesin ykköseltä seuraamaan ohjelmaa ”Florence Karlssonin viimeinen matka” (uusinta). Milloin se oli tullut ensimmäisen kerran, en tiedä ja nytkin (koska luin lehteä samalla) havahduin vasta ohjelman loppupuolella. Se kertoi vanhan monisairaan naisen viimeisistä ajoista ihailemassamme Ruotsissa. Ei tunnu olevan tilanne siellä sen parempi kuin meilläkään, tai mehän tietysti olemme vain matkineet saman systeemin. Hoito on niin viipaloitua, että on suuri vaara jäädä väliinputoajaksi viimeisinä kuukausinaan ja jääkin, jos ei ole omaisia hoitoa vaatimassa. Saman huomasin sairaanhoidosta jo parikymmentä vuotta sitten sairastuttuani krooniseen sairauteen ja jouduttuani sen lisäksi leikeltäväksi. Oli erikoistuttu sillä tavalla, että jokainen hoitava yksikkö piti huolta vain jyrkästi omaan alaansa kuuluvasta sairaudesta. Ihminen ei ollut kenellekään yksilö, vaan osiin viipaloitu organismi. Olin hädissäni, koska niin sairaana en pystynyt pitämään puoliani, eikä minua kuunneltu. Äkkiä vaan kotiin parantumaan itsekseen! Ei huvita ajatella tulevaisuutta, sillä sitä ei suomalaisella yksinelävällä vanhuksella ole. Kuolkoon kämpässään yksinään mahdollisimman nopeasti ja hiljaisesti pois lisäämästä yhteiskunnnan kuluja. Kukaan ei välitä. Mitä välii…

http://areena.yle.fi/tv/1799061