Vain yksi ovelle kolkuttaa

19.04.2018, lila46

Huh.Huh. Olen jo jonkun aikaa inissyt siitä, mikä on vanhan ja vaivaisen osa täällä kansainväliseksi metropoliksi runnottavassa kaupungissa? Uutta väkeä kyllä änkeää tänne ovista ja ikkunoista, mutta onko heistä mitään hyötyä tulevaisuudessakaan kaupungille? Vai tulevatko viettämään helppoa elämää vailla vastuuta lopuksi ikäänsä? Mitä on tällainen politiikka ja tällaiset johtajat, jotka sallivat tämän kaiken julmuuden ja nämä kaikki väärinkäytökset? Ja täysin vailla kunnioitusta ihmiselämää kohtaan jättävät vanhat ja vajaakuntoiset odottamaan Viimeistä Vierailijaa, jota Noutajaksikin sanotaan. Eivät sähköiset palvelut auta niitä, jotka ovat liian heikkoja noustakseen vuoteestaan tai ovat kaatuneet niin, etteivät saa puhelinta käsiinsä. Sitä paitsi puhekyky on voinut mennä tai hiljaisia avunhuuntoja ei kukaan kuule talossa, jossa suurin osa asukkaista on työssä päivällä tai sitten viettää niin epäsosiaalista elämää, ettei heitä mikään ulkopuolinen kiinnosta. – Aikoinaan tämän nykyisen elämänmuotoni ”valitessani” tiesin, että tulevaisuudessa kajastaa vain yksinäinen vanhuus. Tietenkin olen sellainen, joka haluaa pärjätä mahdollisimman kauan omin avuin. Mutta, diabeetikkona tiedän, että minulla yksinäinen kuolema ei ole jossain kaukana vuosien päässä, vaan se voi koittaa milloin hyvänsä, jos olen tajuttomana liian kauan. Tuskinpa kukaan naapuri osaa minua kaivata, jos joku huomaakin poissaoloni, hän luulee, että olen matkoilla. Täytyy vain toivoa, että jos sitten joku viikkojen tai kuukausien päästä eksyy kämppääni, hän löytää muumioituneen eikä mädäntyneen ruumiini… – Hain äsken Seura-lehden postilaatikosta (joka kylläkin täyttyy melko nopeasti), etukannessa loisti teksti: ”Aurinkorannan yksinäiset ja unohdetut – yli 200 suomalaiskuolemaa Espanjassa”. Varsinaisessa artikkelissa sanottiin, että ”Espanjan Aurinkorannikolla asuu yli 20 000 suomalaista. Yhä usempi myös kuolee siellä. Jotkut yksin ja unohdettuna.” Vaikka olisi varaa ja aloitteellisuutta paeta tätä arktista ankeutta etelään, Viimeinen Vieras on armoton ja löytää kyllä sieltäkin. Eikä elämäkään ehkä ole sellaista, kuin on kuvitellut sen olevan aurinkoisessa ympäristössä. Vieras maa on kuitenkin vieras maa ja vähäiset sukulaiset ovat ehkä jääneet Suomeen. Poismuuttanut on vielä helpompi unohtaa kuin Helsingissä asuva, luulisin. Lisäksi (minua) vanhemmat ikäluokat harvoin osaavat muita kieliä kuin äidinkieltään, joten terveyspalveluiden saanti on kieliongelmien takia vaikeaa. Ja kun kunto menee liian huonoksi , ei pysty enää muuttamaan takaisin Someen (pisteytettäväksi). – Kyllä tässä itsesääli pakkaa päälle: niin paljon on maailmassa nykyään (meitä) vanhuksia ja niin vähän armoa ja huolenpitoa! Harvapa vanhuuttaan on näin tylyksi kuvitellut, silloin kun vielä oli työelämässä mukana.