Otetaan mitä on

Tähän on tultu, että matkailu paitsi avartaa myös väsyttää rankasti. Olin maanantaina Tukholmassa ja eilen illalla reissun päälle vielä Oopperassa Wagnerin oopperamaratonilla, viisi ja puoli tuntia Nürnbergin mestarilaulajia. Olo on kuin olisin juhlinut pari päivää, vaikka millään tavalla kosteista risteilyistä ei (enää) ole kohdallani kysymys. Pelkkä Tallinnan päiväristeilykin väsyttää, mutta nyt on tuplasti tuhruinen olo. Lähdin käymään Tukholmassa toisen kerran tänä talvena (tai keväänä), koska sain Punaisilta laivoilta ilmaisen matkan. Päätin testata B-kategorian kahden hengen Piccolo-hytin, jollaisessa en aikaisemmin ollut yöpynytkään. Pidin hytistä, ikkunaa ei tietenkään ollut, mutta lattiatilaa oli jopa runsaammin kuin normaalissa hytissä, jossa on neljä vuodetta. Sängyt olivat peräseinällä ja niiden vieressä oli viihtyisä nurkkaus, jossa oli tarpeeksi suuri pöytä jopa ruokailuun. Olinkin päättänyt, että koska matka oli ilmainen, selviydyn muutenkin mahdollisimman vähillä kuluilla. Varsinaista köyhäilyä siis. Vaihdoin kruunuja viidelläkymmenellä eurolla ja testasin, riittävätkö ne koko matkan ajaksi. Ei ihan, tein laivan myymälästä vielä parin kympin pankkikorttiostokset. Mutta, viidellä kympillä sain aamupalat molempina aamuina kahvilassa, lasilliset punaviiniä iltaisin, lounaan Vanhassa kaupungissa ja pienet tuliaisostokset. Olin pakannut mukaan puolenlitran vedenkeittimen ja murukahvia (tapa, jota inhoan) sekä pari voileipää, karjalanpiirakkaa, jugurttia ja hedelmiä, niillä eväillä pärjäsin illat. Pidin kovasti italialaisesta Paganini-ravintolasta, niin palvelun kuin ruoankin suhteen. Lounas kahvikuppeineen maksoi 120 kruunua. Tukholmassa oli lämmintä ja aurinkoista. Orvokkeja oli jo istutettu liikkeiden ikkunalaatikoihin. Kävelin matkan Åhlensin tavarataloon edestakaisin. Kylläpä tuntui pitkältä jo pelkkä kävely Slussenille asti! Takaisintullessa oli istahdettava huilaamaan rannan penkeille.

Oopperalipun olin ostanut jo ennenkuin risteilystä oli tietoakaan, joten vaikka matkaväsymys vaivasi, olin iloinen, kun sain istua illan vain paikallani musiikista nauttimassa. Tosin viimeisessä näytöksessä meinasi jo silmät mennä kiinni, mutta virkistyin loppuhuipennuksesta. Nürnbergin mestarilaulajat ei ole niin vakavamielinen ja paatoksellinen, niinkuin Wagnerin useimmat muut oopperat. Ihmettelen vain nykyajan intoa, siirtää tapahtumat nykyaikaan ja pukea esiintyjät harmaisiin ja arkisiin vaatteisiin. Se pilaa minulta juhlavaa tunnelmaa. Esityksen pitäisi olla myös visiaalisesti näyttävä. No, tämä on minun mielipiteeni. Tässä oopperassahan on yksi koominenkin hahmo, eli kirjaaja, joka kilpalaulajan kokee kolhuja. Ja, anteeksi vain, tahattoman koomiselta näytti myös tukevassa kunnossa oleva Mika Pohjola nuoren ritarin hahmossa. Kunnioitan kylläkin hänen uraansa: Tangokuninkaasta Wagner-laulajaksi! Muistin istuessani nähneeni oopperalavalla myös toisen vastaavan uran tehneen laulajan, eli Raimo Sirkiän, entisen ravintolamuusikon, jota olin kuullut Tannhäuserissa Savonlinnan oopperajuhlilla. Wagnerin oopperoista minulle kuitenkin ylise muiden on Ring-tetralogia. Säveltäjämestari oli itse sanonut aikansa elämänmenoon kyllästyneenä: Tämä on Alberichin maailma. Niinpä, pätee edelleen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Reininkulta