Sumu ja suojasää

15.03.2018, lila46

Tervehdys taas täältä (maahanmuuttajille) onnellisten maasta! Oikeasta Onnelasta, vaikkakaan Hymyjen maaksi tätä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa. Jos hymyillään, ollaan yleensä vahingoniloisia. Onnea kuitenkin nykyisestä onnesta! Tosin, minulla ei ole mitään henkilökohtasta syytä iloita YK:n raportin ilmoitettua, että ”Suomella on parhaat eväät onneen”. Maahanmuuttajien onnellisuus nosti meidät viidenneltä sijalta vuodessa ykköseksi! Taakse jäivät rikkaat Norja ja Sveitsi, naapuristamme Ruotsista, jossa maahanmuuttajat eivät ole yhtä onnellisia. Onnellisimmat maahanmuuttajat eivät raportin mukaan löydykään rikkaimmista maista, vaan niistä, jotka monipuolisesti asukkaidensa elämää…” Mutku. Taloudellisessa mielessä jaettava potti samana, joten kun yksille annetaan, toisilta otetaan pois. Kun onnelliset maahanmuutajat (myös paperittomat) saavat ilmaisen ylöspidon terveydenhoitoineen, (uutisten valossa) heille jaettavat rahat ovat poissa onnettomien kantasuomalaisten vanhusten ja yleensäkin yli 65-vuotiaiden hoidosta ja toimeentulosta. Lääkäreistä tehdään varsinaisia Elämän ja Kuoleman herroja, jotka jakelevat, samoin kuin natsit aikoinaan ihmisjonoista suoraan kuolemaan menevät ja ne, jotka toistaiseksi saavat jäädä eloon, koska heistä on ehkä on vielä jotakin hyötyä… -Viime tiistaina oli harvinaisen tukeva sumu ja loskasää. Lähdin ulos katsottuani puolenpäivän aikaan venäläistä (uusintana tulevaa) sarjaa ”Suojasää”. Näin sarjan jo aikoinaan, mutta nyt toisella kierroksella huomaan eri asioita, kun jo tiedän etukäteen, mitä tapahtuu. Ajankohta on Neuvostoliiton Suojasään aikaan 50-60 -lukujen vaihteessa. Päähenkilö Vitja on sovinistinen ja kyyninen mestarikuvaaja Mos-Filmin studiolla. Hän pyörittää filmikameran lisäksi naisia miten lystää. Huvittavaa on katsella tuon ajan miljöötä ja elämäntapaa. Naiset, ainakin filmitähdet, pyrkivät pukeutumaan, kampaamaan ja meikkaamaan länsimaisesti. Mutta kosteaa oli: olut tai viinilasia oli aamusta alkaen nenän alla ja kyytipoikana tietysti vodkaa. Aina oli syytä juhlaan sen verran, että kuohuviinipullo

piti avata ja mahorkka röyhysi yhtä hyvin naisten kuin miestenkin huulessa jatkuvasti. Onneksi ei ole (vielä)) hajutelevisiota. Yhtä sumua oli filminteko. – Mutta ihmistyypit ovat samoja kuin meillä täällä rajan takana tänä päivänä. Tuttua touhua. Kohta pääsenkin seuraamaan paikallista jokaviikkoista sarjaa”Eduskunnan kyselytunti”, jossa hyvinpalkatut (verovaroilla), päähenkilöt lyövät lyötyjä ja puolustavat onnekkaita. Vai miten se menee. Komediaa kerrakseen joka tapauksessa. Saa nauraa.