Olen viettänyt kirjallisissa merkeissä muutaman vuorokauden. Torstai-iltana olin (taas) kirjailijaesittelyssä Sociksen baarissa. Messuilla mukana oleva ruotsalainen kirjailijanimimerkki Erik Axl Sund eli Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundqvist oli paikalla ja kertoi englanniksi töistään. Kovin olivat tavallisen oloisia killejä baaritisikillä oluttuoppien kanssa istuessaan! Molemmilla on musiikkitausta, se näkyi ulkonäöstäkin. En ostanut heidän kirjojaan, vaikka niiden kerrotiin olevan loistavaa tekstiä. Itse pidän aihepiiriä liian ahdistavana ja kanssani samassa pöydässä istunut nuori nainen, joka oli lukenut ensimmäisen kirjan, sanoi, ettei niitä missään tapauksessa voi suositella joululahjakirjoiksi. Pimeyden triologia koostuu kolmasta teoksesta: Varistyttö, Unissakulkija ja Varjojen huone. Ja lisää on käsittääkeseni tulossa.
Eilisen aamupäivän vietin Kirjamessuilla, tungos oli melkoinen, se tietysti on ilahduttavaa, että ollaan vielä niin kiinnostuneita painetuista kirjoista! Mutta, suurinpiirtein kaikki seudun eri-ikäiset koululaiset oli tuotu perjantain kunniaksi messuille kirjoihin tutustumaan. Se tietysti on erittäin hyvä, että heidät saadan pois sähköisen median äärestä ja tutustumaan perinteiseen kirjojen maailmaan. Kimitys ja hälinä oli kuitenkin melkoinen, kuten tungos ja joka puolella sai varoa vikkelästi puikkelehtivaa nuorisoa. Viihdyin paremmin antikvariaatti- sekä viini- ja ruokapuolella. Tosin, oli liian aikaista ruveta viinejä maistelemaan, joten tyydyin vain katseluun. Niitä kirjoja, joita menin ostamaan en siinä hulinassa löytänyt, mutta tulin kuitenkin takaisin pari kassia täynnä pokkareita, etupäässä lahjoiksi tarkoitettuja. Itselleni ostin Bridget Jones ”Mad about The Boy”-pokkarin. Jess!
Viikolla olin käynyt kirjastossa lehtiä lukaisemassa ja siinä samalla nähnyt kirjan, jota viime keväänä en ilman apua kirjakaupasta löytänyt. Annoin sen lahjaksi, itselleni se oli liian kallis. Lainasin nyt pinkillä kannella varustetun Heikki Reivilän ”Ryöstö” -teoksen. Olin nähnyt kirjailijan aamuteeveessä Nadjan ja Sepon haastattelussa, mistä kiinnostukseni oli keväällä herännyt. Tiesin etukäteen, että makeasta kannesta huolimatta mitään chicklittiä ei ollut odotettavissa. Mutta kuitenkin, heti ensimmäinen luku vei niin tunkkaisiin ja epämiellyttäviin tunnelmiin, että kontrasti kannen ja sisällön välillä on ylisuuri. Kait se on myyntikikka, kuten myös kirjotustyyli, siteeraan sivulta 60 replikointia:
”Ja tässä.
Metsälä ja Vähänäkki katsovat kuin unennäköä, kuinka tv-toimittaja Rahkonen putoaa tuoliinsa. Suorii takkinsa hihansuita.
Ja kyllä. ”
jne.. Turhaa kikkailua minun mielestäni. Miksei dialogia voinut kirjoittaa ilman lähes joka toisella rivillä olevaa: Ja kyllä, Kun tässä, Ja vielä, Tässä -kikkailua. Saattaa olla hyvin taiteellista ja kyllähän sen avulla kirjaan pituutta on saatu lisää, mutta minua suorastaan hävettää, että annoin moisen teoksen nuorelle ihmiselle lahjaksi. Raskasta sitä on lukea vanhemmankin lukijan.
Merkinnät RSS-syötteenä